Entinen elokuvatuottaja Harvey Weinstein tuomittiin 16 vuoden vankeuteen.
Ex-elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin, 70, tuomion kuuleminen pidettiin 23. helmikuuta Los Angelesissa kaksi kuukautta sen jälkeen, kun valamiehistö tuomitsi hänet 19. joulukuuta syylliseksi raiskaukseen ja kahteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Korkeimman oikeuden tuomari Lisa B Lench antoi tuomion: 16 vuotta vankeutta.
Weinsteinin Los Angelesin oikeudenkäynti oli toinen kerta, kun entinen Hollywood-tuottaja joutui syytteeseen väitetyistä seksuaalirikoksista. Vuoden 2020 alussa Weinstein tuomittiin New Yorkissa kolmannen asteen raiskauksesta ja rikollisesta seksuaalisesta toiminnasta. Hänet tuomittiin 23 vuodeksi vankeuteen. Hän kärsii tällä hetkellä jo kyseistä tuomiota, kun hänet luovutettiin Los Angelesiin toista oikeudenkäyntiä varten.
Yhteensä yli 80 naista on esittänyt syytöksiä seksuaalisesta väkivallasta ja väärinkäytöksistä Weinsteinia vastaan useiden vuosikymmenien ajan.
Weinstein on tuottanut muun muassa elokuvat The Sheakespeare in Love ja Pulp Fiction.
Lähde: Yahoo Life/Independent, Reuters
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää