Formula ykkösten aina porinaa nostattavat kuljettajamarkkinat kiehahtivat kunnolla jo ennen kauden alkua, kun Mercedes-legenda Lewis Hamilton järisytti urheilumaailmaa ilmoittamalla siirtyvänsä Ferrarille ensi vuodeksi.
Mercedeksellä ensi kaudeksi avautuvan paikan täyttäjästä spekuloidaan, ja yksi sopassa pyörivistä nimistä on kukas muu kuin 42-vuotias Fernando Alonso.
Espanjalainen Alonso lukeutuu Hamiltonin ja Max Verstappenin kanssa nykyisen F1-kuljettajiston maailmanmestareihin (2005, 2006). Tämän kauden jälkeen hän on vapailla markkinoilla, sillä sopimus Aston Martinin kanssa umpeutuu. Ja vaikka Alonso olisikin voinut vannotella sitoutumistaan Astoniin, hän on sen sijaan pulputtanut uransa parhaista tuloksista kautta edeltävissä kuntotesteissä ja siitä, että on ainoa maailmanmestari napattavaksi kaudella 2025.
Ei siis ihme, että Alonso on Autosportin mukaan kenties ykkösehdokas Hamiltonin korvaajaksi Mercedeksellä. Tilannetta tekee entistä herkullisemmaksi se, että veteraanin ohella Mercedes-huhumyllyssä pyörii toisen kokemusääripään vaihtoehto: junioriluokissa hurjaa jälkeä tehnyt Mercedes-organisaation superlupaus, "Italian Kimi" eli 17-vuotias Andrea Kimi Antonelli.
Huhumylly yllätti nyt
Alonso kommentoi huhuja Autosportille.
– Tilanne on osaltani mielenkiintoinen, koska olen mielestäni hyvissä neuvotteluasemissa. Haluan kuitenkin ajaa ainakin pari (alkavan kauden) kisaa vaivaamatta näillä asioilla päätäni liikaa. Tästä tulee pisin kausi F1:ssä (24 kisaa), ja haluan olla energinen vielä kauden lopullakin. Keskittyminen on nyt siinä, ei niinkään ensi vuodessa, Alonso pyöritteli F1-testien päättyessä Bahrainissa.
Alonso on kertonut, että sai tietää harjoituskiireiden takia pitkäaikaisen kilpakumppanin Hamiltonin kohusiirrosta vasta päivä ilmoituksen jälkeen. Ja Hamiltonin päätöksen myötä villiintynyt huhumylly yllätti hänet nopeudellaan.
– Odotin ehkä, että kesällä päästään vauhtiin (sopimusspekulaatioissa), mutta ne alkoivat nyt todella aikaisin.
Tällä hetkellä peräti 13 alkavan kauden kuljettajaa on tilanteessa, jossa heidän sopimuksensa päättyy tähän kauteen.
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää