Veikkausliigan nousijajoukkue IF Gnistan aloitti pääsarjataipaleensa komealla 2–1-kotivoitolla kauden ennakkosuosikkeihin lukeutuvasta turkulaisesta FC Interistä.
Ottelun alku oli Gnistanille karu. Inter meni Juuso Hämäläisen maalilla 1–0-johtoon jo neljännellä peliminuutilla, mutta vain viitisen minuuttia myöhemmin kotijoukkueelle myönnetty rangaistuspotku tasasi tilit. Joakim Latonen laukoi pilkulta Gnistanin pääsarjahistorian avausmaalin tolpan kautta.
36. peliminuutilla Gnistanin Vertti Hänninen ryösti pallon Inter-puolustaja Iiro Järvisen jalasta ja laukoi upeasti etuyläkulmaan isäntien 2–1-johtomaalin.
Inter hallitsi pelitapahtumia, muttei onnistunut tasoitusmaalin teossa. Paras paikka oli noin vartti ennen täyttä aikaa saksalaisella keskikenttämies Florian Krebsillä, jonka veto kolahti Gnistanin maalin ylärimaan. Vielä viimeisellä lisäaikaminuutilla puolustaja Saku Heiskanen onnistui peittämään turkulaisten viimeisen vaarallisen maalipaikan.
Vuonna 1924 perustettu IF Gnistan pelaa ensimmäistä kauttaan Suomen pääsarjassa. Helsingin Oulunkylässä kotiottelunsa pelaava seura nousi viime kauden päätteeksi Veikkausliigaan, kun espoolainen FC Honka vetäytyi sarjasta konkurssin myötä.
Ottelua oli seuraamassa yli 2 300 katsojaa.
Uusimmat
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii auton kuljettajaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
15:33
Kohuliikemies Jussi Uotin juhlat kärjistyivät pahoinpitelyiksi – ajoi lopulta poikansa päälle autolla
-
15:22
MTV:n kysely: Nämä teemat kiinnostavat eurovaaleissa – sukupuolella merkittävä vaikutus
-
15:16
Ylinopeus ja varomaton kaistanvaihto tallentuivat poliisin kameraan Helsingissä: "Ei nyt mennyt ihan nappiin"
-
15:12
Väkivallantekijöitä auttavan Aggredin työntekijä pahoinpideltiin – kolmelle miehelle tuomiot
-
15:05
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
Lataa lisää