Häiritseekö Ikean työtuoli tietokoneiden näyttöjä? Käyttäjät raportoineet oudosta ilmiöstä – Ikea vastaa
Ikean työtuolin väitetään aiheuttavan häiriöitä tietokoneiden näyttöihin. Yhdysvaltalaisen Vice-julkaisun mukaan suositun työtuolin käyttäjät ovat raportoineet erikoisista ongelmista. Ikea Suomi ei ole saanut asiakkailta yhteydenottoja asiaan liittyen.
Saksalainen ohjelmoija Felix Häcker kirjoitti hiljattain Mastodon-palvelussa oudoista havainnoista liittyen työtuoliinsa. Ikean Markus-tuoliin istuminen, siitä nouseminen ja sopivassa asennossa liikkuminen saivat hänen työpöydällään olleen 4K-näytön pätkimään ja jopa menemään pois päältä.
Felix yritti ensin sulkea pois niin johdossa olevan vian kuin muutkin todennäköisemmät selitykset, mutta ainoaksi häiriöitä yhdistäväksi tekijäksi paljastui hänen verkkoselkänojainen Markus-työtuolinsa.
Pikainen googletus osoitti lisäksi sen, ettei Felix ollut havaintojensa kanssa yksin. Hän löysi saksalaiselta Computerbase-keskustelufoorumilta viestiketjun, jossa aiheesta oli keskusteltu jo vuonna 2021. Ilmiötä on tutkittu jo vuonna 1993.
Felixin mukaan todennäköisimpänä selityksenä ovat sähköstaattiset purkaukset, joita aiheutuu tuolin kankaasta ja/tai kaasujousen käyttämisestä.
Felixin Mastodon-ketjuun on jätetty kommentteja, joiden mukaan erikoiseen ilmiöön ovat törmänneet myös muiden kuin Ikean työtuolien käyttäjät. Saksalaisfoorumilla ongelman ratkaisuksi on ehdotettu muun muassa tuolin maadoittamista kuparikaapelilla.
Artikkeli jatkuu videon alla.
Näin Ikea vastaa
Ikean viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, ettei suomalaisilta asiakkailta ole tullut palautetta tai yhteydenottoja aiheeseen liittyen. Markus-toimistotuolia on Ikean mukaan turvallista käyttää ja se noudattaa säädöksiä kaikilla markkinoilla, joilla sitä myydään.
– Sähköstaattinen purkaus on ilmiö, jota esiintyy joissakin rakennuksissa erityisesti talvella pakkaspäivien aikana. Se voi olla seurausta monista eri tekijöistä, esimerkiksi säästä, lämpötilasta, lattia- tai vaatemateriaalista, tai näiden eri tekijöiden yhdistelmistä. Kaikki nämä eri tekijät tekevät vaikeaksi määrittää tarkkaa syytä staattisen sähkön esiintymiselle, Ikeasta kerrottiin.
Lähteet: Vice, Computerbase, ESD Association
Uusimmat
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
Lataa lisää