THL:n mukaan hallituksen linja ei kannusta valmistajia kehittämään terveellisempiä tuotteita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on hallituksen kanssa eri linjoilla muun muassa makeisveron korottamisesta.
– Hallituksen päätös ei ole THL:n kannan mukainen, kertoo STT:lle THL:n johtava asiantuntija Heli Kuusipalo.
– Olemme ehdottaneet portaittaista verotusta, mutta nyt arvonlisäveroa nostetaan saman verran kaikissa makeiskategorioissa.
Kuusipalon mukaan THL:n ehdottaman terveysperusteisen verotuksen ajatuksena on, että mitä enemmän tuotteessa on sokeria, sitä korkeampi sen hinta on. Tämä kannustaisi esimerkiksi makeisten valmistajia kehittämään vähäsokerisempia tuotteita.
Hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä, että makeisten arvonlisäverokantaa korotetaan 14 prosentista 25,5 prosenttiin. Myös tupakan ja virvoitusjuomien veroa korotetaan. Hallitus siis toimii toisin kuin THL on ehdottanut, vaikka valtioneuvoston kanslia kertoi verotusta koskevassa tiedotteessa huomioivansa veropäätöksissä THL:n suositukset.
THL ehdotti Kuusipalon mukaan hallitukselle, että se olisi lähtenyt liikkeelle THL:n ehdottamasta portaittaisesta virvoitusjuomaverosta ja sitten laajentanut portaittaisesti suolaan ja kovaan rasvaan.
Makeisvero ei vaikuttanut kulutukseen
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) huhtikuussa julkaisema raportti kertoo, että vuonna 2011 käyttöön otettu makeisvero tai sen poisto vuonna 2017 ei vaikuttanut merkittävästi makeisten ja jäätelön kulutukseen. Niiden hinnat nousivat VATTin mukaan noin 10 prosenttia.
Sen sijaan sokerillisten virvoitusjuomien veronkorotus vuonna 2014 ohjasi kulutusta sokerittomiin virvoitusjuomiin suhteellisen voimakkaasti. Raportin mukaan terveyspohjaisilla veroilla voidaan ohjata kulutusta terveellisempään suuntaan vain, jos verotetuille tuotteille on tarjolla halvempi korvaava ja terveellisempi tuote.
Kuusipalo ei osaa arvioida tarkkaan, kuinka hallituksen nyt tekemät päätökset vaikuttavat kuluttajiin.
– Kuluttajat ilmoittavat kyselytutkimuksissa, että terveellisyys on yksi valintaperuste, mutta kyllä hinta kai ohjaa valintoja eniten.
Uusimmat
-
08:20
Kim Sainiolta riipaiseva postaus sairaudestaan: "Keho on kahleissa"
-
08:03
Annimari Kortteen kauden yllä suuri huoli – silti ”Ennätyskunnossa”
-
07:46
Heidi Hautala muistelee 20 vuottaan EU-parlamentissa: "Panin todella tuulemaan"
-
07:32
Aleksander Barkov tehoili ja valittiin ykköstähdeksi: Florida jyräsi Bostonin – supertähdestä huonoja uutisia
-
07:26
Koiran käytös voi muuttua omituiseksi uintireissun jälkeen – syynä voi olla ikävä vaiva
-
07:10
Maahan iski voimakkain aurinkomyrsky yli 20 vuoteen
-
07:10
Koiranulkoiluttajat väistivät täpärästi, kun poliisi jahtasi humalassa ajanutta teiniä – katso video
-
07:05
Vuosi sitten somessa seurattiin huvittavaa sekaannusta, kun toimittaja luuli viisufania Käärijäksi – muistatko, miten tapahtumaketju eteni?
-
07:04
Leijonien painajaisessa yllättävä tausta – Tshekin NHL-sankari hymyili ja kuittasi suomeksi
-
07:00
Puolan vuoden 2023 euroviisuedustajan esityksessä sattui yllättäviä kömmähdyksiä, jotka eivät näkyneet yleisölle: "Kaikki alushousuja myöten näkyi"
-
06:59
Kolme rivitalohuoneistoa vahingoittui Kärsämäellä tulipalossa – poliisi otti yhden epäillyn kiinni
-
06:55
Tähtikuljettajan apuri hukkasi tärkeimmän työvälineensä – hätääntynyt reaktio tallentui tv-kuviin: "Ei toivoisi kenellekään"
-
06:49
Yhdysvallat ei usko Venäjän läpimurtoon Harkovassa
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
06:30
Mikael Granlundilta kylmänviileä kuitti Tshekin NHL-kuulan karuihin temppuihin
-
06:29
Yllättävä tieto kissojen punkkitartuntojen oireista: "Pääsevät helpommalla"
-
06:22
Raportti: Israel on voinut käyttää yhdysvaltalaisaseita tavalla, joka on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
Lataa lisää