Peliongelmia suitsiva Peluuri on jäämässä ilman rahoitusta, kun hallitus on leikkaamassa rahapelaamisen haittojen ehkäisemisestä kolmisen miljoonaa euroa vuodessa.
Yli 20 vuotta toiminut, ongelmallisesti pelaavia ja heidän läheisiään auttava Peluuri-palvelukokonaisuus uhkaa jäädä ilman rahoitusta, kun rahapelitoiminta vapautuu Veikkaukselta vuoden 2027 alusta.
Lue myös: Rahapelaamista jopa oppitunneilla – kansainväliset kasinot houkuttelevat nyt lapsia ja nuoria
Nykyisessä järjestelmässä Peluurin toimintaa rahoitetaan Veikkauksen tuotoista, mutta hallituksen huhtikuun lopulla julkaisemasta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026–2029 rahoitus puuttuu.
Peluurin yksikön päällikön Inka Silvennoisen mukaan asia tuli täytenä yllätyksenä.
– Lakiesityksestä löytyy kohta, jossa tätä Veikkauksen tuotosta rahoitettua toimintaa siirretään rahoitettavaksi valtion budjetista. Nyt näyttää sille, että tälle kokonaisuudelle on uudessa kehyksessä nolla euroa.
Karu vaikutus
Julkisen talouden suunnitelmaan on kirjattu rahapelihaittojen seurantaan, tutkimukseen ja arviointiin sekä haittojen ehkäisyyn ja hoidon kehittämiseen 2,8 miljoonaa euroa vuodessa.
Nämä rahat menisivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nykyiseen toimintaan rahapeliongelmia vastaan.
Veikkauksen tuotoista on kustannettu Peluurin toiminnan lisäksi muun muassa THL:n ulkopuolista rahapelitutkimusta, sosiaali- ja terveysministeriössä toteutettavaa asiantuntijatyötä ja hyvinvointialueiden palveluiden ja osaamisen kehittämistä.
Nämä ovat jäämässä vaille rahoitusta.
– Jos rahoitusta ei ole, toiminnot joudutaan ajamaan alas, Silvennoinen sanoo.

