Helikopteri putosi Magadanin alueella Venäjän Kaukoidässä.
Ainakin kaksi ihmistä on kuollut venäläisen Mi-8-helikopterin syöksyttyä maahan Magadanin alueella Venäjän Kaukoidässä, kertoo Reutersin mukaan venäläinen uutistoimisto Interfax.
Paikallisen pelastuspalvelun tietoihin nojaavan Interfaxin mukaan helikopterin kyydissä oli 20 kaivostyöläistä.
Ukrainalainen RBC Ukraine -uutistoimisto kertoo venäläisiin tiedotusvälineisiin ja Magadanin alueen kuvernöörin tietoihin pohjaten yhdestä kuolleesta ja useista loukkaantuneista.
Alueen kuvernööri Sergei Nosovin mukaan onnettomuuspaikalle on lähetetty pelastusryhmä ja lääkintähenkilökuntaa auttamaan ja evakuoimaan loukkaantuneita.
Venäjän Kaukoidän liikennesyyttäjänvirasto kertoo Telegramissa, ettähelikopterissa oli kyydissä 17 kaivostyöntekijää ja kolme miehistön jäsentä.
Virasto kirjoittaa julkaisussaan, että alustavien tietojen mukaan putoamisen syy oli moottorihäiriö. Viraston mukaan kone putosi 75 kilometrin päässä Evenskin kylästä.
Tiistaina IL-76-sotilaskuljetuskone syöksyi maahan Ivanovon alueella Venäjällä.
Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut tiistaisen onnettomuuden. Venäläismedioiden mukaan kaikki 15 koneen sisällä ollutta henkilöä saivat surmansa.
Uusimmat
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
Lataa lisää