Helsingin taksiturman matkustajat päässeet sairaalasta – kuljettajaa epäillään rikoksista
Poliisi epäilee Helsingin Lemuntiellä useiden metrejä pudonneen taksin kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta vammantuottamuksesta, kertoo poliisi.
Onnettomuus tapahtui joulupäivänä maanantaina. Taksissa oli kaksi matkustajaa.
Rikoskomisario Juha Åkerman kertoo MTV Uutisille, että turman johdosta sairaalaan joutuneen matkustajat ovat jo kotiutuneet sairaalahoidosta, mutta kuljettajaa hoidetaan yhä. Poliisin tietojen mukaan matkustajat eivät loukkaantuneet turmassa vakavasti.
Kuljettajaa tai matkustajia ei ole vielä päästy kuulemaan. Aluksi matkustajia ei voitu kuulla heidän sairaalahoitonsa vuoksi. Nyt tilanne on toinen, ja alustavien tietojen mukaan heitä olisi tarkoitus kuulla aikaisintaan lauantaina. Ajankohta liittyy tapausta tutkivien poliisien työaikoihin.
Poliisin käsitys on, että tilanne on onnettomuus, ja siitä epäillään auton kuljettajaa. Tutkinnallisista syistä poliisi kieltäytyy avaamasta julkisuuteen tarkemmin epäilyjään tapahtumista.
– Poliisilla on tietty käsitys tapahtumien kulusta, Åkerman kertoo.
Auto putosi 6–8 metrin matkan katolleen. Silminnäkijöiden ja auton teippausten perusteella auto oli alustapalvelu Yangon. Åkerman kertoo STT:lle, että poliisi aikoo olla tutkinnan aikana yhteydessä myös Yango-taksipalvelun edustajiin.
Onnettomuus sattui Lemuntie 9:n kohdalla 25. joulukuuta noin kello 6. Kuvien perusteella auto putosi kohdassa, jossa on parkkipaikkoja ja verkkoaitaa. Poliisi kertoo tapausta tutkittavan ilmoituksen perusteella tieltä suistumisena. Paikalla on useampi rinnakkainen katu, joiden välillä on huomattavia korkeuseroja.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää