Helsingissä kiinni otettu, poroksi epäilty vasa jalkeilla Korkeasaaressa: "Ruoka maistuu"
Helsingissä eilen poliisin nappaamaksi joutunut mahdollinen poron vasa on jalkeilla ja syö, kertoo Korkeasaari Twitterissä.
Nämä ovat hyviä merkkejä, mutta eläimen vointia seurataan silti tarkasti. Korkeasaari kertoi aiemmin, että viime yö on eläimelle kriittinen. Nyt vasa on mahdollisesti ylittänyt vaikeimman haasteen.
Korkeasaari on kertonut eläimen kärsivän äärimmäisestä stressistä, jonka vuoksi se on sijoitettu hiljaiseen ulkotarhaan. Stressi voi olla eläimelle hengenvaarallista.
Eläimen on todettu olevan huonokuntoinen viime kevään vasa, mutta toistaiseksi ei ole pystytty määrittämään, onko kyseessä tunturipeuranakin tunnettu poro vai metsäpeura. Asia selviää viimeistään DNA-tutkimuksissa.
Eläimessä ei ole korvamerkkiä tai mikrosirua, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että eläin on luonnonvarainen.
Eläimen kohtalo selviää sitten, kun sen voinnista saadaan käsitys, sen laji on tunnistettu ja mahdolliset omistajuussuhteet selvitetty.
Uusimmat
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
Lataa lisää