Hevonen liikenteessä? Näillä vinkeillä kohtaat ratsukon oikeaoppisesti
Osaatko toimia oikein, jos kohtaat ratsukon liikenteessä? Näillä Liikenneturvan vinkeillä se onnistuu.
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista neljä prosenttia kertoi, että ei aina ohita ratsukkoa tai ravikärryä rauhallisesti ja kunnon turvavälillä.
– Kohtaa ratsukko aina rauhallisesti ja vältä esimerkiksi äkkijarrutusten tai kovien kiihdytysten aiheuttamia kovia ääniä. Kytke kaukovalot pois päältä. Torven tööttääminen saattaa pelästyttää hevosen, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen neuvoo tiedotteessa.
Jos hevonen säikähtää, se voi käyttäytyä arvaamattomasti tai paeta hallitsemattomasti.
– Tällöin hirven kokoinen hevonen voi ilman varoitusta hypätä myös suoraan lähestyvän ajoneuvon eteen. Silloin niin ratsastajan, hevosen kuin autossa matkustavienkin terveys vaarantuu, Suomen Ratsastajainliiton viestintäpäällikkö Kati Hurme kertoo.
Hevoskuljetukset lisääntyvät keväällä kisakauden alkaessa ja ohitussäännöt ovat samat myös niiden kohdalla. Suositeltavaa on jättää hevoskuljetukseen tavallista pidempi turvaväli, sillä kuljetettava hevonen on usein kiinnitetty vain riimunarulla.
Hiljennä vauhtia
Hiljennä vauhtia, kun kohtaat hevosen liikenteessä. Ratsastajaan on hyvä ottaa katsekontakti ja kiinnittää huomiota tämän käsimerkkeihin. Ratsastaja voi pyytää pysähtymään nostamalla kättä, ja tätä kannattaa noudattaa.
Kun ohitat ratsukon, tee se rauhallisesti ja tasaisella nopeudella. Kiinnitä myös huomiota joka suunnalla riittävään turvaväliin.
– Jos vastaantulevien kaistalla on liikennettä, ei voi lähteä ohittamaan ratsukkoa. Silloin pitää rauhassa odottaa turvallista ohituspaikkaa.
– Ei kuitenkaan kannata jäädä turhaan ratsukon taakse odottelemaan, sillä vaikka hevosen näkökenttä on rajallinen, on se erittäin hyvällä kuulollaan todennäköisesti havainnut lähestyvän ajoneuvon, Taskinen sanoo.
Kohdatessasi hevosen liikenteessä, toimi näin:
- Alenna ajonopeutta ja vaihda pitkät ajovalot lyhyisiin.
- Kiinnitä huomiota ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkeihin. Pysähdy, jos pyydetään.
- Älä tunge ahtaaseen väliin, vaan ohita ratsukko ja valjakko kunnon turvavälillä ja ainoastaan turvallisessa paikassa.
- Aja tasaista vauhtia. Nosta nopeutta maltilla vasta reilusti ohituksen jälkeen.
- Älä kaasuttele, älä soita äänimerkkiä.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää