Maailman vahvin mies -kilpailun vuoden 2017 voittaja Eddie Hall sai tuta vapaaotteluharjoituksissa venäläisen kolossin kovuuden.
Englantilainen voimamies Hall on valmistautumassa debyyttiotteluunsa vapaaottelukehässä. Hänen on määrä kohdata viimevuotinen maailman vahvin mies Mitchell Hooper Qatarissa 17. helmikuuta.
Oppia Hallille on antanut UFC-tähti Tom Aspinall, jonka kanssa mies oli äskettäin harjoittelemassa.
Tuore video osoittaa, että Hallilla oli silti vielä vapaaotteluosaamisessaan hiomista. Hänen kanssaan oli sparraamassa muun muassa kaksimetrinen venäläismies, jota Hall kutsui "hirviöksi". Hall sanoi saaneensa jo etukäteen varoitusta, että venäläinen olisi "vähän kuin tappava ase".
– Olin hyvin varovainen tämän jätkän kanssa. En halunnut hyökätä hänen kimppuunsa, halusin vain, että saisimme tatsia toisistamme, Hall virkkoi.
Pelkäksi tunnusteluksi sessio ei jäänyt. Venäläinen ei jättänyt mahdollisuuttaan hyödyntämättä, kun Hallilla ei ollut kunnollisesta suojauksesta tietoakaan. Vasen jalka suoraksi, potku päähän ja Hall kumoon.
Venäläinen pyysi Hallilta anteeksi. Hall kuittasi asian olevan kunnossa ja kehui potkua hyväksi.
– Joku olisi voinut kertoa minulle tuosta takajalasta, Hall puhalteli.
Hall sai kehään vielä muita harjoituskumppaneita, ja hänen puolustustaitonsa vaikuttivat hiljalleen kehittyneen.
Hall on aiemmin nähty nyrkkeilykehässä. Vuonna 2022 hän hävisi ottelun islantilaisvoimamies Hafthor Julius Björnssonia vastaan kaikin tuomariäänin.
Uusimmat
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
Lataa lisää