Hjallis Harkimo tunnusti jääneensä nuorena töistä pois syyttä: "Oli niin kauhea kankkunen"
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtasivat eilen SuomiAreenan tentissä Porissa ensimmäistä kertaa uudella hallituskaudella. Tentti on katsottavissa MTV Katsomossa.
Tunnin kestävän tentin aiheena oli sisäpolitiikka, erityisesti talous ja työmarkkinat. Tentin juonsivat MTV Uutisten politiikan toimittajat Antonia Berg ja Juha Kaija.
Keskustelussa esiin nousivat muun muassa työmarkkina-asiat, jotka ovat herättäneet kohua viime viikkoina. Hallitus tavoittelee kuuden miljardin euron sopeutusta julkiseen talouteen.
Yhtenä sopeutustoimena hallitus on esittänyt on ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuutta.
Harkimo huolissaan duunareista
Perussuomalaisten edustaja tentissä on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että kyse on kustannusten nousun hillinnästä, ei leikkauksista.
Anna-Maja Henriksson (r.) kommentoi muun muassa ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuutta.
– Uskon, että jos tämä malli on toiminut Ruotsissa, miksi se ei voisi toimia meillä. Ilmiselvää on, että vasemmistopuolet vastustavat näitä työmarkkinareformeja.
Harkimo kritisoi kolmikantaa
Anna-Kaisa Ikonen (kok.) painotti, että jokainen ala voi sopia työehtosopimuksissaan, mitä käytäntöä sairauspoissaolojen suhteen noudatetaan.
Tunnelma puheenjohtajatentissä nousi suorastaan kiihkeäksi, kun oppositio rökitti hallitusta työmarkkinatoimista.
– No nyt naiset lopettavat huutamisen, kun mä puhun, Hjallis Harkimo (liik.) lohkaisi saaden kommentistaan Li Anderssonilta (vas.) ja Sofia Virralta (vihr.) pistäviä katseita.
Harkimon mukaan ensimmäinen palkaton sairauslomapäivä koskee vain 25 prosenttia kaikista työntekijöistä, mikä tekee siitä ongelmallisen.
– Pelkään, että ihmiset tulevat sairaana töihin.
Harkimo ei silti luota, että mitään konkreettista muutosta vieläkään tapahtuu.
– Kaikki muutokset viedään kolmikantaan, jossa syödään kampaviinereitä vuoden, ja sitten ne palautetaan takaisin ja hallitus joutuu kuitenkin päättämään. Koko hallitusohjelma on kuin toiveiden tynnyri, sieltä puuttuvat rahat.
Krapulassa sairauslomalle
Harkimo tunnusti käsiäänestyksessä ainoana keskusteluun osallistuneista puheenjohtajista, että hän on nuorena miehenä pitänyt sairauslomapäivän, vaikka sille ei ollut todellista syytä.
– Joskus pikkupoikana olin kesätöissä satamassa, oli niin kauhea kankkunen, että en voinut mennä töihin.
SuomiAreenan puheenjohtajatenttiin osallistuivat Anna-Maja Henriksson (r.), Sari Essayah (kd.) Annika Saarikko (kesk.), Li Andersson (vas.), Sofia Virta (vihr.) ja Harry Harkimo (liik.).
Varapuheenjohtajina puoluettaan edustavat Ville Skinnari (sd.) ja Anna-Kaisa Ikonen (kok.). Perussuomalaisten edustaja tentissä on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
Uusimmat
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää