Hollywood-tähti paljasti Reese Witherspoonin olleen hänen ensimmäinen julkkisihastus – näyttelijäkollegalta mahtava reaktio
Matthew McConaugheyn ensimmäinen julkkisihastus oli Reese Witherspoon.
Tulevaa Sing 2 -animaatioelokuvaa tähdittävät näyttelijät Matthew McConaughey jaReese Witherspoon vierailivat Ellen DeGeneresin talk shown vieraina keskustelemassa muun muassa ensimmäisistä julkkisihastuksistaan.
Witherspoon paljasti, että hänen ensimmäisen ihastuksensa oli legendaarinen rokkitähti Jim Morrison The Doors -yhtyeestä.
– Olin vähän outo lapsi, Witherspoon toteaa.
Witherspoon kertoo, että Val Kilmerin tähdittämä The Doors -elokuva tuli julki vuonna 1991 naisen ollessa 14-vuotias. Morrisonin hahmo oli ollut hänen mielestään erityisen kuuma. Selityksen päätteeksi Witherspoon toteaa, että ehkä hänen ensimmäinen ihastuksensa ei ollutkaan siis Jim Morrison vaan Val Kilmer.
McConaughey oli varsin vaikuttunut Witherspoonin paljastuksesta ja paljasti sitten oman ensimmäisen ihastuksensa.
– Minulla oli pienoinen ihastus vasemmalla puolellani istuvaan nuoreen naiseen elokuvasta Man in the Moon, McConaughey totesi, viitaten vuoden 1991 elokuvaa, jota Witherspoon tähditti 14-vuotiaana.
"Nyt meidän täytyy tehdä elokuva tästä!"
Witherspoonin suu lämähti auki McConaugheyn tunnustuksen jälkeen.
– Mitä? Voiko joku kirjoittaa tämän ylös? Witherspoon vitsaili.
McConaughey selitti, että Witherspoon oli yksi hänen aikaisista, aikaisista ihastuksistaan lapsena.
– Jos olet nähnyt sen elokuvan, tiedät sen olevan väistämätöntä. Tarkoitan, että mihinpä siinä ei ihastuisi, McConaughey toteaa.
Witherspoon vaikutti olevan hyvin otettu kommentista ja sai siitä myös inspiraation.
– Nyt meidän täytyy vain tehdä elokuva tästä! Witherspoon julisti.
Kaksikko innostui pallottelemaan ideoita ja päättivät vitsaillen, että "tulevassa" About the First Celebrity Crush -elokuvassa näyttelisi McConaugheyn ja Witherspoonin lisäksi Val Kilmer.
Lähde: E! News
Uusimmat
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
Lataa lisää