Huima MM-paljastus Leijonista: Kapteeni sivuutti Jukka Jalosen toiveen ratkaisuhetkellä – taustapiruksi paljastui "Peksi Rinne, perhana vieköön"
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan paikan perjantaina alkavan MM-turnauksen jälkeen hyvästelevä Jukka Jalonen käy läpi Leijonat-pestiensä ikimuistoisia ja erikoisia hetkiä uudessa Leijonakuningas muistelee -sarjassa.
Kevään 2010 MM-kisoissa Saksassa Jalosella oli jo kova paine saavuttaa menestystä, sillä edellisen vuoden debyyttiturnaus oli päättynyt puolivälieriin.
Nyt puolivälierissä oli vastassa Tshekki, ja lopputulos oli ikävä kyllä sama – vieläpä rangaistuslaukauskisan jälkeen.
Siitä Jaloselle on jäänyt mieleen erikoinen episodi hänen, kapteeni Sami Kapasen ja tähtimaalivahti Pekka Rinteen välillä. Kaikki lähti liikkeelle teikkauksesta eli rankkarien aloitusvuoron päättämisestä.
– Kyllä minä olen aina kapteenille sanonut, että "jos voitat, me ammutaan ekana", koska se todennäköisyys on kuitenkin pikkuisen parempi voittaa se kisa, kun pääsee ensimmäisenä ampumaan, Jalonen muistelee viitaten painetilaan ampujien välillä.
Leijonat-käskijä olikin yllättynyt, kun teikkauksen voittanut Kapanen valitsi Suomelle jälkimmäisen laukaisuvuoron. Jalonen epäili, ettei hän ollut muistanut teroittaa asiaa Kapaselle.
– Sami totesi, että meidän huippuveskarimme Peksi Rinne, perhana vieköön, oli sanonut Samille ennen arvontaa, että "Sami, jos me voitetaan, niin ilman muuta anna niiden ampua ensin". Totta kai Peksi ajatteli, että hän ottaa heti ensimmäiseltä äijältä luulot pois, ottaa sen kiekon kiinni. Siinä ei käynytkään niin, Jalonen muistelee hyväntuulisena.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tämän kevään MM-kisoissa MTV Urheilun asiantuntijana toimivan Kapasen muistista tapaus on häipynyt lähes täysin.
– Saattoi olla noin, kun nyt mainitsit, Kapanen vastaa, vahvistaen varovasti Jalosen tuolloin antaman toiveen laukaisupaikasta.
– Itsellä oli tapana kysyä veskarin toivetta, koska hän on isossa roolissa rangaistuslaukauskisassa, entinen huippuhyökkääjä summaa.
Jalonen käy läpi erikoisen tapahtumasarjan ja tekee hauskan huomion Pekka Rinteestä yllä olevalla videolla. Alla Leijonakuningas puolestaan kertaa lapsuutensa muistoja maajoukkueesta. Yksi rökäletappio on edelleen kirkkaasti muistissa.
Kaikki Leijonakuningas muistelee -lyhytvideosarjan jaksot on nähtävissä MTV Katsomon MM-kiekko-osiossa.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää