Roban uusia jaksoja aletaan kuvata tänä syksynä. Mukana on ensimmäiseltä kaudelta tuttu poliisijoukko.
MTV3-kanavalla vuonna 2012 esitetty kotimainen poliisisarja Roba saa jatkoa. Sarjaa kuvataan syksyn aikana kymmenen jaksoa ja ensi keväänä vielä toiset kymmenen.
MTV.fi tavoitti ylikonstaapeli Arto Mäkelän roolista Kultainen Venla -palkinnonkin saaneen Kari ”Hissu” Hietalahden juuri matkalta Roban lukuharjoituksiin.
– Olen lukenut uusi käsikirjoituksia, ja mielenkiintoisia keissejä on luvassa. Olin heti innoissani uusista jaksoista, sillä kun sarjassa on hyvä teksti, sitä on aina mukava tehdä, Hietalahti iloitsee.
Hietalahden lisäksi sarjassa nähdään niin ikään ensimmäiselta kaudelta tutut Aku Hirviniemi, Leena Pöysti, Riku Nieminen, Aarni Kivinen, Mari Perankoski, Ilari Johansson ja Rauno Ahonen.
– On kiva saada vanha tuttu poliisiryhmä jälleen kokoon. Tiedän, että meillä tulee olemaan hauskaa – ainakin kuvausten ulkopuolella, Hietalahti naurahtaa.
Hän kertoo saavansa jatkuvasti uteluita Roban mahdollisesta jatkosta.
– Se on ollut jatkuvaa, joten selkeästi sarjalle on kysyntää. Hienoa, että siihen päästään nyt vastaamaan.
Venla-palkittu Roba herätti ensimmäisellä tuotantokaudellaan paljon keskustelua poliisien työstä. Uudet jaksot kertovat selviytymistarinoita poliiseista alati kovenevan rikosmaailman ja työn ristipaineessa Helsingin sydämessä.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää