Hus: Viruspotilaiden määrässä raju käänne
Koronaviruspotilaiden ja influenssaviruspotilaiden määrät ovat laskeneet voimakkaasti Uudellamaalla, kertoo Hus.
Koronapotilaiden määrä on vähentynyt Husin sairaaloiden osastoilla viidennekseen marraskuun huipputasosta.
Tänään osastohoidossa oli 23 koronapotilasta, joista vain yksittäiset olivat hoidettavina nimenomaan koronan vuoksi.
– Vaikea koronavirustauti on kadonnut lähes kokonaan rokotusten antaman suojan myötä, Hus kertoo tiedotteessaan.
Myös influenssapotilaiden määrä on puolittunut Husin sairaaloissa viime viikosta.
Influenssaepidemian huippuviikot koettiin vuodenvaihteessa.
Norovirusepidemia jatkuu
RS-viruksen vuoksi sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä sen sijaan on yhä hieman noussut, mutta epidemian arvioidaan kääntyneen jo laskuun.
Potilaista kaksi kolmasosaa on ollut pikkulapsia.
Niin ikään norovirusepidemia Husin alueella jatkuu yhä, mutta lievänä.
Norovirus on aiheuttanut epidemioita sairaaloissa ja hoivalaitoksissa.
Norovirusepidemian arvioidaan kestävän kevääseen saakka.
Uusimmat
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:31
MTV seuraa: Kiekko kävi jo Leijonien maalissa – Tanskaa piinaa MM-kisoissa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
Lataa lisää