Iran sulki väliaikaisesti kaikki ydinlaitoksensa Israelin vastahyökkäyksen pelossa, kertoo YK:n alainen kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.
IAEA:n johtaja Rafael Grossi kertoi asiasta toimittajille YK:n turvallisuuskokouksen ohessa järjestetyssä tapaamisessa.
Grossi sanoi olevansa huolissaan siitä, että Israel kohdistaisi vastaiskunsa Iranin ydinlaitoksiin. Hän kehotti Israelia pidättyväisyyteen vastatoimissaan Iranin lauantaiselle lennokki- ja ohjushyökkäykselle.
Grossin mukaan Iranin hallitus ilmoitti sulkemisesta IAEA:lle sunnuntaina. Laitokset oli määrä avata jälleen eilen, mutta IAEA:n tarkastajat palaavat laitoksiin vasta kun tilanne on täysin rauhoittunut.
– Päätin, ettei tarkastajien pidä palata ennen kuin voimme todeta tilanteen rauhoittuneen täysin, Grossi sanoi.
Israel iskenyt aiemminkin ydinkohteisiin
Iran on kiistänyt Israelin syytökset siitä, että yrittäisi kehittää ydinpommia.
Jos Israel päättäisi iskeä Iranin ydinlaitoksiin, kyseessä ei olisi ensimmäinen vastaava isku Israelilta. Israel on 80-luvulta lähtien pommittanut ydinkohteita ainakin Irakissa sekä Syyriassa. Vuonna 2018 Israel myönsi toteuttaneensa huippusalaisen ilmaiskun ydinreaktoriin Syyriassa yli vuosikymmentä aiemmin.
Iran myös syyttää Israelia kahden iranilaisen ydinfyysikon salamurhasta vuonna 2010 sekä erään toisen sieppaamisesta edellisvuonna.
Iran syytti Israelia myös siitä, että se olisi Yhdysvaltojen avustuksella häirinnyt Iranin ydinlaitosten toimintaa kyberhyökkäyksellä 2010.
Vaikka Iranilla ei ole ydinasetta, yhdysvaltalaisen Wall Street Journal -lehden mukaan Iran on viime vuosina edistänyt ydinohjelmaansa merkittävästi. WSJ:n mukaan Iranilla on tarpeeksi aselaatuista ydinpolttoainetta noin kolmeen pommiin.
Uusimmat
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
Lataa lisää