Iäkkäät naiset pulittivat tuhansia euroja ludekatastrofilla pelotelleille huijareille Ranskassa
Ranskaa on piinannut hankala ludeongelma jo useamman kuukauden. Pitkäkyntiset ottavat tilanteesta ilon irti tarjoamalla kaupunkilaisille tekaistuja lutikkatarkastuksia. Huijareiden kynsiin jäävät etenkin vanhukset.
Ludeongelma on ollut Ranskan riesana alkusyksystä lähtien. Siinä, missä kansalaiset ja valtio pyrkivät pääsemään ongelmasta eroon, niin pitkäkyntiset ottavat koko maata rasittavasta vaivasta hyödyn irti.
BBC kertoo, että nyt kaksi miestä on pidätetty tarjottuaan tekaistuja ludetarkastuksia etenkin vanhuksille.
Miesten kerrotaan huijanneen yhteensä 48 iäkästä ihmistä, joista valtaosa on yli 90-vuotiaita naisia. Todellisuudessa uhreilla ei edes ollut ludeongelmaa.
Strasbourgin poliisin mukaan huijarimiehet olivat lähestyneet uhreja puhelimitse ja kertoneet naapurustossa olevan paha ludeongelma. Säikähtäneet vanhukset olivat kutsuneet miehet kylään ja suostuneet erilaisiin tuholaistorjuntoihin.
Miehet olivat suihkutelleet uhrien asunnoissa muun muassa erilaisia suihkeita, jotka olisivat hätistelleet luteita tiehensä.
Ennen lähtöään huijarit tarjosivat vanhukselle voidetta, jonka he sanoivat pitävän hyönteiset poissa ihmisen iholta. Voide oli itse asiassa eukalyptuksen tuoksuinen ihovoide.
Miehet ryöväsivät palvelusta jopa yli kaksi tuhatta euroa.
Strasbourgin poliisi kertoo saaneensa yhteensä yhdeksän virallista ilmoitusta epäillyistä petoksista.
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää