Ikääntyvätkö nuoremmat sukupolvet edellisiä nopeammin? Nämä tekijät syypäitä
Nuoremman sukupolven elintavat saattavat aiheuttaa nopeampaa vanhenemista verrattuna aiempiin sukupolviin.
Täyteainehoidot, sähkötupakointi ja botox saattavat olla salakavalia ikäännyttäjiä nuoremmalla sukupolvella. Asiasta ovat kirjoittaneet niin New York Post kuin myös Daily Mail.
Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina kiertänyt useiden käyttäjien toimesta sisällöt, joissa verrataan Z- sukupolven edustajia esimerkiksi milleniaaleihin.
Vaikka nopealla vilkaisulla nuoret tuntuvat pitävän hyvää huolta itsestään, on ylläpidolla kuitenkin nurja puolensa. Esimerkiksi liian nuorena aloitetut täyteainehoidot voivat vaikuttaa haitallisesti kasvojen piirteiden luonnolliseen kehitykseen.
– Ei ole tavatonta nähdä 18-vuotiaita, joilla on huulissa täyteainetta, lääketieteellinen johtaja ja lääkäri Ross Perry kertoo Daily Mailin haastattelussa.
Hänen mukaansa parikymppiset hakeutuvat täyteainehoitoihin ja haluavat botoxia ennaltaehkäisevästi. Sen lisäksi puoliksi pysyvä kosmetiikka huulissa ja kulmissa on muodissa.
– Tällaiset hoidot ja toimenpiteet saattavat ikäännyttää, Perry toteaa.
Sosiaalisen median hyödyt ja haitat
Sosiaalinen media asettaa tietynlaisia paineita ja odotuksia.
TikTokissa trendaava #babybotox on kerännyt yli 189 miljoonaa katselukertaa. Videoissa hyvin nuoret ihmiset hankkivat minimaalisia määriä botuliinia välttääkseen ryppyjen muodostumista kasvoihin. Sitä voidaan mainostaa ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevänä hoitona.
jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Kun sille tielle lähtee, on hyvin vaikea palata täysin luonnolliseen, Perry jatkaa.
Nuoremmat sukupolvet ovat varttuneet ruutujen ja sosiaalisen median äärellä.
– Kaikki on saatavilla sormia napsauttamalla, lääkäri Sindhu Siddiqi kommentoi aihetta Daily Mailille.
Sen ansiosta heillä on mahdollisuus oppia ja kerätä tietoa erilaisista kosmeettisista toimenpiteistä, trendeistä ja ihonhoitorutiineista.
– Vaikka se ei aina olisikaan hyödyllistä heille, tarkoittaa se myös sitä, että heillä on runsaammin tietämystä ja ymmärrystä esteettisistä hoidoista, palveluntarjoajista ja brändeistä, jotka käyttävät samoja väyliä mainostaakseen palvelujaan, Siddigi jatkaa.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Asiantuntijoiden mukaan vain harva alle 30-vuotias hyötyy ryppyihin tarkoitetuista pistoshoidoista.
– Hankkimalla esteettisiä hoitoja ennen kuin niitä oikeasti tarvitsee, voi saada itsensä näyttämään ikäistään vanhemmalta, jopa lähes naamiomaiselta, ihotautilääkäri Sophie Shotter kommentoi nuorten täyteainetrendiä.
Ylitäytetyt poskipäät ja huulet saattavat vääristää kasvoja. Kyseinen vääristymä voi samalla ikäännyttää kantajaansa.
Terveellisten elintapojen sukupolvi
Milleniaaleja pidetään terveystietoisena sukupolvena, johon kuuluvat vuosina 1980–1997 syntyneet.
Asiantuntijoiden mukaan kyseisessä sukupolvessa tupakoidaan todennäköisesti vähemmän ja liikutaan enemmän kuin vanhemmat sukupolvet.
Z-sukupolvi sen sijaan on aiempaa sukupolvea kiinnostuneempi tupakoinnista ja sähkötupakoinnista.
Ihoa voi hoitaa väärin
Terveellisten elintapojen lisäksi myös ihonhoito on milleniaalien suosiossa. Sama trendi näkyy myös nuoremmissa, kun yhä nuoremmat aloittavat ihosta huolenpidon. Esimerkiksi Kim Kardashianin tytär North West, 10, hoitaa jo ihoaan. Ihonhoitotuotteiden ja seerumeiden väärinkäyttö voi kuitenkin tuoda enemmän harmia kuin hyötyä käyttäjälleen.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
– 14-vuotias ei esimerkiksi vielä tarvitse monivaiheista ihonhoitorutiinia, eikä ainakaan anti-aging-tuotteita siinä iässä, lääketieteellinen johtaja Saniyya Mahmood kommentoi trendiä.
On ihan hyvä idea aloittaa ihonhoito jo murrosiässä, mutta käytettyjen tuotteiden pitäisi olla tarkoitettu nuorelle ihotyypille. Murrosikäisille riittää ihonhoidossa puhdistus, kosteutus ja aurinkovoiteen käyttö.
Viime vuosien ihonhoidon suosituinta ikääntymistä vastaan taistelevaa retinolia asiantuntijat eivät suosittele käytettäväksi vielä parikymppisenä. Aineena se on liian raju nuorelle iholle. Se voi helposti aiheuttaa ärsytystä ja vaurioita.
Lähteet: New York Post ja Daily Mail.
Uusimmat
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
Lataa lisää