Ikoninen mäkihyppääjä ei suostu lopettamaan – 36 vuotta debyytistä: selviytyi jälleen maailmancupin kilpailuun
Sveitsin Simon Ammann on ollut viime vuodet mäkihypyn miesten maailmancupin ikänestori, mutta Japanin Sapporossa Ammann sai yhdeksän vuotta itseään vanhemman haastajan, kun japanilaislegenda Noriaki Kasai palasi perjantaina 51-vuotiaana maailmancupiin.
Kasai osallistui suurmäen kilpailun karsintaan, leiskautti 106 metriä ja eteni lauantain kilpailuun. Hän oli karsinnan 45:s, kun kilpailuun kelpuutettiin 50 parasta.
Kasai debytoi maailmancupissa vuonna 1988, juuri Sapporossa, ja voitti lentomäen maailmanmestaruuden 1992 Tshekkoslovakian Harrachovissa. Lisäksi hänellä on kolme olympia- ja seitsemän MM-mitalia.
Uran mitasta kertoo se, ettei nykyhyppääjistä 42-vuotiaan Ammannin lisäksi kovin moni ollut edes syntynyt, kun Kasai hyppäsi maailmancupissa. Mäkisirkuksen konkareista Itävallan 38-vuotias Manuel Fettner oli perjantaina karsinnan etevin 136,5 metrin siivulla.
Ammann jäi puoli metriä Kasain hypyn mitasta, mutta selvisi kilpailuun.
Kaikki kolme Suomen edustajaa Antti Aalto (116 metriä), Niko Kytösaho (115) ja Eetu Nousiainen (111) selvisivät kilpailuun Sapporon lumisateen viivästyttämästä karsinnasta.
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää