Halla-aho: Pelttari voi jatkaa normaalisti tehtävässään eduskunnan pääsihteerinä
Pelttari on toimittanut selvityksen puhemiehistölle siitä, mistä asiassa on kysymys, Halla-aho sanoo.
Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan puhemiehistöllä on vielä niukat tiedot koskien sitä, mistä eduskunnan pääsihteerin Antti Pelttarin tapauksessa on kysymys.
Halla-ahon mukaan eduskunnan puhemiehistöllä ei ole tietoa, että Pelttaria epäiltäisiin rikoksesta tai että nimenomaan Pelttarin toimintaan kohdistuisi jotain tutkintaa. Myöskään Pelttarilla ei ole sellaista tietoa, että hänen toimiaan tutkittaisiin tai että häntä epäiltäisiin joistakin laittomuuksista.
Puhemies Halla-ahon mukaan Pelttari voi jatkaa normaalisti tehtävässään eduskunnan pääsihteerinä. Halla-ahon mukaan Pelttari on luvannut tiedottaa tapauksesta tarkemmin julkisuuteen.
Halla-aho kommentoi asiaa aiemmin myös Demokraatti-lehdelle.
Iltalehti on uutisoinut tietoihinsa nojaten, että viranomaiset selvittävät suojelupoliisin päällikkönä aiemmin työskennelleen Pelttarin toimintaa tämän edellisessä tehtävässään ja että tutkinnassa olisi kyse ainakin siitä, onko tietolähdetoiminta ollut laillista.
– Ja kun tällaisia väitteitä kuitenkin esiintyy tiedotusvälineissä, niin ennen kuin lähden tätä asiaa enempää kommentoimaan, mielelläni muodostaisin itselleni totuutta vastaavan käsityksen siitä, mitä on tapahtunut tai mitä on tekeillä, Halla-aho sanoi Demokraatille.
Halla-aho kertoo Demokraatille, että Pelttari on toistaiseksi toimittanut jonkinlaisen selvityksen hänelle ja varapuhemiehille siitä, mistä asiassa on kysymys. Kyseessä on kirjallinen selvitys.
– Mutta kyllähän tämä nyt ilman muuta edellyttää vielä lisää keskustelua, että tiedämme, missä mennään. On vähän ennenaikaista lähteä nyt ennakoimaan jotain Pelttariin kohdistuvia toimenpiteitä eduskunnan suunnalta, kun emme tiedä edes, tutkitaanko hänen toimiaan jollakin tavalla, Halla-aho sanoo.
Ei tiedossa nimitystä valmisteilla kansanedustajilla
Eduskunnan kansliatoimikuntaan kuuluneet kansanedustajat Kim Berg (sd.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok.) eivät tienneet suojelupoliisin entisen päällikön Antti Pelttarin mahdollisesta virkarikostutkinnasta, kun he valmistelivat hänen valintaansa eduskunnan pääsihteeriksi, kertoo Iltalehti.
Kansliatoimikunta valmistelee pääsihteerin valinnan.
Pelttari valittiin pääsihteeriksi eduskunnan täysistunnossa joulukuun alussa, ja hän aloitti virassaan vuoden alussa.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää