Israelin Syyriaan tekemässä ilmaiskussa on kuollut kymmeniä ihmistä, kertoo Syyrian sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.
Kuolleista valtaosa oli järjestön mukaan sotilaita, kuusi heistä äärijärjestö Hizbollahin jäseniä. Israel teki iskun lähelle Aleppon kaupunkia, jossa ihmisoikeusjärjestön mukaan sijaitsee Hizbollahin asetarvikevarasto.
Syyrian valtiollisen uutistoimisto Sanan mukaan isku tehtiin paikallista aikaa yöllä hieman ennen kello kahta. Israelin armeija ei kommentoinut uutista uutistoimisto AFP:lle.
Ihmisoikeusjärjestö raportoi myös muista iskuista eri puolille Syyriaa.
Israelin iskut myös Syyriaan ovat kiihtyneet sen jälkeen, kun se lokakuussa aloitti sotansa äärijärjestö Hamasia vastaan Gazan kaistalla. Ihmisoikeusjärjestön mukaan Syyrian Aleppon alueelle nyt tehty isku on tuhoisin sen jälkeen, kun Israel aloitti sotansa Gazassa.
Israelin armeija kertoi perjantaina surmanneensa Hizbollahin sotilasjohtoon kuuluneen henkilön iskullaan eteläiseen Libanoniin.
Hizbollah ilmoitti tänään seitsemän taistelijansa kuolleen kuitenkaan tarkentamatta, missä ja miten nämä kuolivat. Yhden uhreista se kertoi olevan sama henkilö, jonka Israelin armeija kertoi surmanneensa.
Hizbollahin ja Israelin keskinäiset väkivaltaisuudet ovat herättäneet huolta laajan konfliktin syttymisestä myös niiden välille. YK sanoi aiemmin tällä viikolla olevansa hyvin huolissaan esimerkiksi terveydenhuoltolaitoksiin kohdistuneista iskuista, joista on syytetty Israelia.
Juttu päivitetty kauttaaltaan 29.3.2024 kello 15.45.
Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 17.39: Juttua on täydennetty ja korjattu. Toisin kuin jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin, Israel ei ole sanonut, että iskussa Syyriaan kuoli yksi Hizbollahin johtajista. Israelin mukaan Hizbollah-johtaja kuoli Israelin iskussa Libanoniin, ei Syyriaan.
Uusimmat
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää