Janinalta varastettu koiranpentu löytyi – oli myyty hyvään kotiin: "Ei minulla ollut sydäntä ottaa pentua häneltä pois"
Kauniaislainen koirankasvattaja Janina Fraser joutui viime kuussa huijauksen uhriksi, kun häneltä varastettiin kaksi koiranpentua.
Pentujen ostajina esiintyneet henkilöt saivat Fraserilta pennut haltuunsa, mutta maksua ei tullutkaan, kuten oli sovittu.
Fraser ilmoitti asiasta poliisille. Tämän jälkeen hän alkoi saada viestejä, joissa pyydettiin rahaa, jotta hän saisi pentunsa takaisin. Fraser ei suostunut vaatimuksiin ja luovutti tiedot poliisille.
Nyt tapauksessa on tapahtunut käänne, sillä toinen varastetuista pennuista on löytynyt.
Fraser kertoo MTV Uutisille, että 18-vuotias nuori nainen oli ottanut häneen yhteyttä nähtyään uutisen pentuvarkaudesta.
– Hän otti yhteyttä, että oli todennäköisesti ostanut koiran, joka oli varastettu minulta. Hän kertoi ostaneensa pennun Tampereelta. Hän myös kertoi, että ostotilanne oli ollut outo.
Fraser kertoo, että nuori nainen tuli äitinsä ja pennun kanssa tapaamaan häntä Kauniaisissa.
– Näin vahvan siteen (varastetun) pennun ja naisen välillä. Ei minulla ollut sydäntä ottaa koiraa häneltä pois. Olen sitä mieltä, että rehellisyys palkitaan. Tiedän, että pentu oli saanut hyvän kodin.
"En luota enää kehenkään"
Koirankasvattajana Fraser on toiminut vuodesta 1997 lähtien. Viime kesänä hän avasi Dana's Bengallight -kennelin sivutoimenaan. Tapaturmaeläkkeellä oleva Fraser pitää koirien kasvattamista hyvänä terapiana.
– En tee tätä rahan takia, vaan harrastuksen takia. Ja haluan tietää, missä minun koirani ovat. Pidän yhteyttä jokaisen kanssa, joka on hankkinut minulta pennun.
Lue myös: Keskustelu pentutehtailusta käy jälleen kuumana – muista nämä varoitusmerkit koirakaupoilla
Fraserin mukaan hän on edelleen saanut viestien kautta lunnasvaatimuksia toisesta vielä kateissa olevasta pennustaan. Hänen mukaansa poliisi on alkanut hyvin tutkia tapausta. Fraser on kuitenkin epäileväinen siitä, tuleeko hän näkemään kateisiin jäänyttä pentua enää. Pennut on kuitenkin sirutettu ja ne ilmoittavat varkaudesta tarkastettaessa.
Huijaus on jättänyt jälkensä Fraseriin. Hän kertoo olevansa erittäin harmissaan tilanteesta
– En luota enää kehenkään – vain koiriin. Ihmistuntemus petti tässä. Minulla on ollut hyvä tuuri 26 vuoden aikana ja koirat ovat saaneet hyvät kodit.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää