Jasper Pääkkönen vaatii oikeudessa 300 000 euroa alushousuyritykseltä – tähden mukaan firma käytti mainoksissaan luvatta hänen nimeään, ääntään ja kuvaansa
Näyttelijä Jasper Pääkkönen vaatii oikeusteitse 300 000 euroa vahingonkorvauksia alushousuyritykseltä nimensä, kuvansa ja äänensä luvattomasta käyttämisestä mainoksissa. Pääkkösen mukaan materiaali käytännössä huijattiin häneltä yrityksen käyttöön.
Helsingin käräjäoikeus käsittelee parhaillaan riita-asiaa ja antaa siitä tuomionsa myöhemmin. MTV:llä on hallussaan haastehakemus ja kirjallinen vastaus.
Haastehakemuksen mukaan Pääkkösen yritys solmi vuonna 2018 brändilähettilässopimuksen Lähde Oy:n kanssa, jonka osakkeista yritys omisti reilut kaksi prosenttia. Lähde myy aputoiminimellä The other danish guy -merkkisiä miesten alushousuja.
Kesäkuussa 2021 yrityksen toimitusjohtaja Tommi Lähde oli pyytänyt Pääkköstä osallistumaan podcastiin, mihin hän oli suostunut.
Toimitusjohtaja kertoi Pääkköselle, että tästä otettaisiin podcastin tekemisen yhteydessä valokuva, joka julkaistaisiin internetissä Lähteen podcast-sivuilla. Pääkkönen suostui tähän.
Haastehakemuksessaan Pääkkönen kertoi menneensä podcast-studiolle, jossa kuvaaja ottikin hänestä useita valokuvia. Kuvaaja kertoi, että niistä oli tarkoitus tehdä koko sivun mainos Helsingin Sanomiin.
Hämmentynyt Pääkkönen ei kieltänyt yhtä printtimainosta, koska piti markkinointitapaa vanhakantaisena ja varsin rajoitetun vastaanottajapiirin saavutettavana.
Paria viikkoa myöhemmin Pääkköselle kuitenkin selvisi, että hänestä otettua kuva- ja videomateriaalia käytettiin laajamittaisessa televisio-, radio- ja nettimainonnassa.
Näyttelijä penää yksinoikeutta persoonaansa
Pääkkösen mukaan alushousuyrityksellä ei ollut oikeutta käyttää hänen nimeään, kuvaansa ja ääntään laajamittaisessa markkinoinnissaan.
Lähde Oy ja sen toimitusjohtaja ovat eri mieltä, heidän mukaansa brändilähettilässopimus oikeutti yrityksen Pääkkösen persoonan hyödyntämiseen markkinointikampanjassaan.
Jasper Pääkkönen toteaa haastehakemuksessaan olevansa yksi Suomen tunnetuimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä näyttelijöistä. Pääkkösen mukaan hänellä on yksinoikeus määrätä nimensä, kuvansa ja äänensä käytöstä kaupallisessa tarkoituksessa.
Pääkkösen mukaan brändilähettilässopimus ei anna Lähteelle rajoittamatonta oikeutta hänen nimeensä, kuvaansa ja ääneensä.
Alushousuyrityksen mukaan Suomessa ei ole nimenomaista lainsäädäntöä henkilön nimen, kuvan tai ääneen käyttämisestä kaupalliseen tarkoitukseen.
Lisäksi kirjallisessa vastauksessaan yritys vetoaa siihen, että Pääkkösen kanssa olisi sovittu tarkasti podcastin yhteydessä tehtävistä kuvauksista ja materiaalin käytöstä.
Yritys kiistää korvaukset
Pääkkönen vaatii Lähde Oy:ltä 300 000 euroa perusteettoman edun palautuksena. Hän on laskenut korvauksen sen mukaan, mitä olisi saanut, jos olisi sallinut nimensä, kuvansa ja äänensä käytön jollekulle taholle kaupallisessa tarkoituksessa.
Lähde Oy kiistää Pääkkösen oikeuden moisiin korvauksiin. Yritys kertoo käyttäneensä Pääkköstä kampanjoinnissaan kaksi viikkoa ja lopettaneensa markkinoinnin Pääkkönen puututtua asiaan.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää