Johanna Harlin jakoi suloisen kuvan esikoisestaan ja pyöristyneestä vatsastaan: "Pienet varpaat, isot unelmat"
Johanna Harlin on tällä hetkellä perheineen Brisbanessa, Australiassa.
Johanna Harlin odottaa hänen ja Renny Harlinin toista yhteistä lasta, jonka on määrä syntyä huhtikuussa 2024. Heillä on myös vuoden ikäinen Coco-tytär. Rennyllä on lisäksi poika Luukas edellisestä suhteesta.
23. helmikuuta Johanna jakoi Instagramissa suloisen kuvan itsestään ja Cocosta. Kuvassa Coco ikään kuin istuu äitinsä pyöristyneen vatsan päällä. Molemmat tähystävät ikkunasta ulos.
– Pienet varpaat, isot unelmat. Kaikki hyvin kauniissa Brisbanessa, Johanna kirjoitti kuvan yhteyteen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kuva on kerännyt lukuisia sydänemojeita kommentteihin.
– Onpas todella kaunis kuva, eräs kehui.
– Ihana kuva, äiti ja pikku neiti, toinen kirjoitti.
Johanna kertoi MTV Uutisille lokakuussa 2023 odotusajan olleen lähes samanlainen kuin ensimmäisen lapsen kohdalla.
– Alussa oli tosi samanlainen olo kuin edellisessä raskaudessa, mutta ihan viimeiset viikot ovat tuntuneet siltä, että pahoinvointi alkaa vähän helpottaa. Minulla oli Cocon kohdalla pahoinvointia varmaan vielä viikolla 17. Kroppani ei mennyt nyt samalla tavalla shokkiin, kun se on käynyt jo kerran läpi raskauden, Johanna kertoi tuolloin.
Harlinien perheen elämästä kertova sarja The Harlins on katsottavissa MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää