Joonas Nordman näyttelee Ere Kokkosta – näin Kiti Kokkonen reagoi nähtyään kuvan
Joonas Nordman kertoo Kiti Kokkosen reaktiosta hänen rooliinsa Joonas Nordman Show'n starttijaksossa.
Joonas Nordman Show palaa MTV:n lauantai-iltoihin 17. syyskuuta. Joonas Nordmanin luotsaaman sarjan kauden ensimmäisessä jaksossa vierassohvalle istuutuvat Kiti Kokkonen ja Jukka Jalonen.
Spede Pasasesta tehdään parhaillaan Riku Niemisen tähdittämää elokuvaa. Nordman näyttelee tulevassa elokuvassa Kokkosen isää Ere Kokkosta.
Nordman kertoo kyselleensä Kitiltä asioita tämän isästä.
– Minua jännittää. Olen ajatellut, että ollaan vielä vuosi hyvissä väleissä, kunnes näet tulkintani. Jos se on ihan pielessä, kehtaatko sanoa sitä minulle? hän pohtii.
Nordman kertoo lähettäneensä ensimmäisenä kuvauspäivänä itsestään kuvan roolivaatteissa.
– Kitiltä tuli vain vastaus ilman emojeita, hymiöitä; jännää. Voin sanoa, että sen jälkeen minulla vasta jännää olikin, hän kertoo.
Miten Kokkonen reagoi? Katso ylhäällä olevalta videolta!
Jaksossa Kokkonen kertoo myös hauskasta sattumuksesta Tanhupallona:
Joonas Nordman Show alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaina 17.9. klo 21. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
Lataa lisää