Jos kumppanillasi ei seiso, toimi näin – "Suurimmalla osalla erektio-ongelmat poistuvat, kun..."
Keskeytyikö kiihkeä hetki erektion lopahtamiseen vai jäikö erektio kokonaan tulematta? Seksi on aina kahden kauppa, joten vastuu sen onnistumisesta on molemmilla osapuolilla. Ota haltuun vinkit tilanteisiin, joissa kumppanisi erektiossa ilmenee haasteita.
Kun erektio tekee oharit tai lopahtaa kesken intiimin hetken, ovat seksin molemmat tai kaikki osapuolet yleensä hieman hämillään tilanteessa. Hyvin usein erektio-ongelman syy piilee korvien välissä ja siksi on tärkeää, ettei aiheesta muodostuisi mörköä seksikumppaneiden välille tai miehen tai muun peniksellisen mieleen.
Erityistason seksuaaliterapeutti, tantraohjaaja ja rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja Anna Kolster neuvoo, miten kumppanin erektiohäiriöön tulisi suhtautua ja miten olla tukena.
1. Älä lisää paineita
Kun erektion kanssa ilmenee ongelmia, on luonnollista ja hyvin yleistä, että osapuolet ottavat tilanteen jollain tapaa itseensä.
Toinen saattaa olla pettynyt omaan suoritukseensa ja kokea tilanteesta häpeää, kun toinen saattaa puolestaan olla huolissaan siitä tekikö tilanteessa jotain väärin tai katosiko kumppanin erektio hänen vuokseen.
– Vaikka tuntisit tilanteessa suuttumusta tai pettymystä, älä lähde syyttelemään itseäsi tai toista. Hyvin yleistä on, että erektiohäiriöitä ilmenee silloin, kun ihminen jännittää tai on kasannut liikaa odotuksia seksiä kohtaan. Jos kumppani vielä alkaa syyllistämään tai tenttaamaan siitä, mikä on vikana, lisää se jännitystä entisestään, Anna Kolster sanoo.
2. Älä käännä ongelmalle selkääsi
Ongelmaa ei tule jättää huomiotta.
– Silloin yhteys ihmisten välillä katkeaa. Asiasta voi kasvaa pikkuhiljaa suurempikin ongelma, koska penikselliselle kasautuu lisäpaineita onnistumisesta.
– Olen tavannut montakin pariskuntaa, jotka ovat alkaneet vältellä seksiä, koska pelkäävät pettymyksiä.
Kolsterin mukaan ongelmasta olisi tärkeää kommunikoida mahdollisimman alussa.
– Voit avata tuntemuksiasi kumppanillesi ääneen ja kertoa avoimesti, millaisia pelkoja ja ajatuksia hänen erektio-ongelmansa sinussa herättävät. Voit myös kysyä empaattisella otteella, mitä hän ajattelee ja onko hänellä kaikki kunnossa.
3. Suhtautukaa seksiin aikuisten leikkinä
Mikäli aamuerektio toimii, eikä erektion kanssa ole ongelmia itsetyydytyksessä, kyseessä tuskin on fyysinen ongelma.
Silloin suhtautumista seksiin ja erektioon kannattaa lähteä muuttamaan yhdessä.
– Se on aikuisten leikkiä, yhteinen tutkimusmatka. Nauttikaa yhdessä matkasta ja heittäkää kaikki valmiit käsikirjoitukset pois siitä, millaista seksi on ja mitä siihen kuuluu.
– Avain ongelmiin on se, ettei odota erektiota tai yhdyntää, vaan kokeilee yhdessä, mitkä muut tavat harrastaa seksiä ja koskettaa toista tuottavat molemmille nautintoa. Suurimmalla osalla erektio-ongelmat poistuvat, kun huomaa, ettei yhteiseen nautintoon tarvita erektiota.
4. Kommunikoi peniksen tarpeista
Keskustele kumppanisi kanssa, miten harrastatte seksiä yhdessä. Kuuntele tämän toiveita. Kannusta häntä näyttämään, millainen kosketus saa hänet kiihottumaan ja nauttimaan.
– Peniksellisen on tärkeä kertoa, mitä hän kaipaa kumppaniltaan kiihottumiseen ja millaisesta kosketuksesta hän pitää. Millainen kädellä hyväily saa erektion aikaan? Kaipaako hän suuseksiä? Hän voi myös näyttää, mitkä tavat koskettaa toimivat juuri hänelle.
Kolster huomauttaa, että peniksen omaava tuntee peniksensä parhaiten, mutta ehkä hän ei välttämättä ole kehdannut sanoa, mistä hän pitää ja mitä hän kaipaa.
5. Kannusta hakemaan apua, älä painosta
Mikäli seksistä puhuminen kumppanin kanssa tuntuu hankalalta, eikä haasteista tunnu pääsevän yli, kannattaa ulkopuolista apua hakea hyvin matalalla kynnyksellä.
Lääkäri voi tutkia, onko erektio-ongelmien taustalla jokin fysiologinen syy.
Joskus apu voi löytyä erektiolääkkeestä, vaikka ongelma ei johtuisikaan fysiologiasta.
– Jo tieto siitä, että lääkkeen voi tarvittaessa ottaa, saattaa auttaa pääsemään yli kierteestä, jossa erektiota odottaa ja joutuu pettymään, kun sitä ei saavutakaan.
– Kun erektioon ei liity suorituspainetta, vaan tietää, että voi tarvittaessa turvautua lääkkeeseen, voi olla, ettei lääkettä koskaan tarvitakaan. Toisaalta lääkkeen tuoma erektio voi lisätä itseluottamusta ja edesauttaa erektiota seuraavalla kerralla, Kolster kertoo.
Seksuaaliterapiassa voitte yhdessä pohtia seksiin liittyviä odotuksia, paineita ja toiveita.
– Usein erektio-ongelmien aiheuttamien pettymyksen ja negatiivisen tunteen taustalla onkin oma riittämättömyyden tunne. Terapiassa voidaan pohtia, mitä seksiin liittyy silloinkin, kun erektio ei tule juuri oikealla hetkellä. On tärkeää uskaltaa puhua siitä, miten seksiä toteutetaan käytännössä.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran maaliskuussa 2023.
Katso vielä: Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia? Entä minkä kokoinen on "normaali" penis?
Uusimmat
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Suora kello 10: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
Lataa lisää