Juha Veli Jokinen asetteli kaulahuiviaan junassa, kun ikkunassa vilahti veturi kieppien saattelemana: "Tuli paniikki"
Turmajunassa matkustanut toimittaja Juha Veli Jokinen kertoo, mitä matkustamossa tapahtui, kun kulkuväline suistui raiteiltaan.
6. maaliskuuta vuonna 1998 hätäkeskus sai puhelun Jyväskylän ratapihan alueelta. Matkustajajuna oli suistunut kiskoiltaan. Onnettomuudessa sai surmansa veturinkuljettaja sekä yhdeksän matkustajaa.
Turusta Joensuuhun matkalla olleen pikajunan kyydissä oli pitkän linjan toimittaja Juha Veli Jokinen, joka kertoo Missä olit, kun? -ohjelman haastattelussa olleensa hämmentynyt junan vauhdista. Se ei ollut normaali.
– Keljon kauppakeskus on muutamaa kilometriä ennen Jyväskylää. Aloin kauppakeskuksen kohdalla pistämään kaulahuivia päälle ja silloin ensimmäinen kerran ihmettelin, että miksi vauhti on näin kova.
– Itse olen kokenut autoilija, niin vauhti kertoo paljon, koska saavutaan perille. Vauhti oli todella kova.
Hetken kuluttua Jokinen huomasi junan ikkunasta, kuinka veturi lensi kieppien saattelemana sivuun.
– Kuului rysäys. Nousin ylös ja otin kiinni selkänojasta.
Kuuntele Jokisen kertomus Jyväskylän karmivista tapahtumista yläpuolelta.
Missä olit, kun? on ohjelmasarja lähihistorian merkittävimmistä, dramaattisimmista ja kiinnostavimmista uutistapahtumista. Tämä artikkeli pohjautuu sarjan kolmannen tuotantokauden jaksoihin. Uudet jaksot MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30. Kaikki jaksot löydät MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
06:11
Blinken yllätysvierailulla Ukrainassa
-
06:06
Miekkavalaat upottivat purjeveneen Gibraltarilla
-
06:03
Roosa, 9, haluaa olla isona eläinlääkäri – koki ikimuistoisen yllätyksen synttäreillään
-
06:02
Krista Pärmäkoski paljasti sisäpiiritietoa Antti Tuiskun hiihtoprojektista
-
05:46
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
05:37
HS: Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen kannatus jatkokaudelle vähäistä omien parissa
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
05:14
Olkiluoto 3:n huoltotauon määrä päättyä tänään – näin se näkyy sähkön hinnassa
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
Lataa lisää