Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli hyvin tyytyväinen siihen, miten Suomen joukkue esiintyi Tshekin EHT-turnauksen päätösottelussa Ruotsia vastaan.
SEURANTA JA RAPORTTI: Jesse Puljujärvi ratkaisi koko homman – Leijonilla huima saldo kevään valmistavista peleistä
Ruotsilla oli jalkeilla yhteensä 10 NHL-vahvistusta. Näistä nimekkäimmät olivat Buffalo Sabresin puolustaja Rasmus Dahlin ja Detroit Red Wingsin hyökkääjä Lucas Raymond.
Kovista vahvistuksista huolimatta Ruotsi jäi Leijonien jalkoihin. Peli ratkesi voittomaalikilpailussa, kun Oliwer Kaski, Konsta Helenius ja Jesse Puljujärvi osuivat. Suomelle 4–3-voitto.
– Pelasimme hyvää jääkiekkoa huippujoukkuetta vastaan. Emme antaneet paljoa huippupaikkoja viidellä viittä vastaan pelatessa, vaikka uhka oli koko ajan päällä. Pystyimme myös hyvin pitämään kiekkoa. Esimerkiksi Ruotsin 3–3-maalin jälkeen saimme otetta ja vedimme siihen pari, kolme erittäin hyvää vaihtoa heidän päädyssään. Tuo kertoo joukkueen tasosta tällä hetkellä, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi TV5:llä.
Leijonat pelasi MM-kisojen alla yhdeksän valmistavaa ottelua, joista se voitti kahdeksan.
– Olemme oikealla tiellä, Jalonen totesi jylhästi.
Leijonien johto on nyt kovan tilanteen keskellä, kun Suomen tämän kevään MM-kisaryhmä laitetaan kasaan. Jalosen mukaan ”päätökset ovat vaikeita”.
– Onhan tuo aikamoinen palapeli. Olemme pitkällä, emmekä ihan nollista lähde liikkeelle. Pientä hienosäätöä vielä tarvitaan ja pitää ottaa vähän happea, niin saamme joukkueen rakennettua, Jalonen totesi.
Jalosen mukaan Leijonat pyrkii julkistamaan MM-joukkueensa ”nopeasti”.
Jääkiekon kevään MM-kisat lähtevät liikkeelle ensi perjantaina Tshekin Prahassa ja Ostravassa. Suomi kohtaa tuolloin turnauksen avausottelussaan Tshekin.
Uusimmat
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
Lataa lisää