Juomapullosta voi päätyä kehoon jopa 240 000 muovihiukkasta per litra: "Ihmiset eivät ymmärrä, että..."
Muovisista vesipulloista löytyi tutkimuksessa nanomuoveja.
Muoviset vesipullot kokivat kylmää kyytiä Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Tutkimuksen mukaan niistä nimittäin irtoaa valtavasti hyvin pieniä muovipartikkeleita elimistöön, kertoo The Washington Post.
Nanomuovit ovat mikromuovejakin pienempiä. Mikromuovit ovat kooltaan yhdestä mikrometristä puoleen senttiin. Nanomuovien koko on alle yhden mikrometrin. Mikrometri on millimetrin tuhannesosa.
Erään vuonna 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisen kehoon päätyy noin 5 grammaa eli noin luottokortin painon verran mikromuovia viikoittain. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi pulloruokitut vauvat nielevät päivittäin miljoonia mikromuovipartikkeleita
Merissä arvioidaan lilluvan yli 25 miljoonaa tonnia muoviroskaa. Suomen talousvesissä kuitenkin on vain vähän mikromuovia.
Columbian yliopiston tutkijat ovat nyt havainneet, että nanomuovia päätyy ihmiselimistöön esimerkiksi vesipulloista.
Litra pullovettä sisälsi 240 000 partikkelia
Tuoreessa tutkimuksessa käytettiin lasereita, jotka kohdistettiin vesinäytteeseen. Tämän jälkeen erilaisia molekyylejä näytteessä tarkkailtiin. Apuna käytettiin koneoppimista.
Kolmen erilaisen pulloveden testissä löytyi seitsemän muovityyppiä. Näytteistä löytyi esimerkiksi PET-muovia, josta pulloja valmistetaan, sekä polyamidia, jota on esimerkiksi vesifilttereissä.
Tutkijoiden mukaan onkin mahdollista, että sekä pullosta itsestään että filttereistä päätyy muoveja veteen. Tutkimuksen mukaan keskimäärin litra pullovettä sisältää noin 240 000 partikkelia. Uutistoimisto AP:n mukaan hiukkasmäärät vaihtelivat 110 000 ja 400 000 kappaleen väliltä. Keskiarvo asettui neljännesmiljoonaan.
– Mitä mikromuovi sitten tekeekään ihmisten terveydelle, sanoisin, että nanomuovit ovat vielä vaarallisempia, kuvailee kemian professori ja tutkimusta tehnyt Wei Min.
Tutkimusta johtanut Naixin Qian ei halunnut nimetä tutkittuja vesimerkkejä, koska aihetta tulee vielä tutkia lisää. Qianin mukaan vedet kuitenkin olivat "yleisiä" ja ne oli ostettu Walmart-kauppaketjusta.
Onko nanomuovi vaaraksi?
Nano- ja mikromuovien vaikutuksia terveydelle ei täysin tunneta. Niiden tutkiminen on haastavaa, koska erilaisia muoveja on niin paljon.
Ruokapakkauksista ja maaleista yleisesti löytyvää mikromuovia on jo löytynyt ihmisen sydämestä. Muovisista tuotteista ihmisiin kulkeutuvat ftalaatit voivat suurina määrinä lyhentää elinikää.
Australialainen muovijätteeseen erikoistunut valtameritutkija Denise Hardesty huomautti, että myös tutkimuksen konteksti on tärkeä. Havaittu muovimäärä vastasi hänen mukaansa yhden penny-kolikon painoa kahdessa olympialaiskoon uima-altaassa. Yksi penny painaa joitakin grammoja; sen paino riippuu käyttömaasta.
Hardesty myös muistutti, ettei kaikilla ole mahdollisuutta käyttää puhdasta hanavettä arjessaan.
Muovipullosta irtoaa partikkeleita "kuin ihosta"
Professori Sherri Mason vertasi The Washington Postin haastattelussa muoveja ihmisihoon.
– Tiedämme jo, että ihostamme irtoaa jatkuvasti partikkeleita. Sitä muoviesineetkin tekevät. Niistä karisee jatkuvasti [muovia], Mason kuvasi.
Hän ei ollut mukana tutkimuksessa, jota kuitenkin pitää uraauurtavana.
– Kun tavallinen ihminen katsoo vesinäytettä, hän ei pidä siitä, jos siinä on näkyvää muovia. Mutta ihmiset eivät ymmärrä, että näytteen näkymätön muovi on itse asiassa suurin huolemme, hän kuvaa.
Haastatellut tutkimuksen tekijät kertoivat uutistoimisto AP:n mukaan vähentäneensä pullovesien juontia tutkimuksen tehtyään.
Katso myös: Lauri siivosi lähimetsäänsä ja yllättyi: "Kyllä tämä vetää hiljaiseksi"
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää