Jutta ja Juha Larm kokevat kovan kolauksen heti kilpailun alussa: "Olen hukannut meidän rahat"
Jutta ja Juha Larm kohtaavat suuren ongelman Race Across the World Suomi -ohjelman alkumetreillä.
Race Across the World Suomi -ohjelman ensimmäisessä jaksossa kuusi kilpakaksikkoa lähtee matkaan Marokkon Marrakeshista tavoitteenaan päästä mahdollisimman nopeasti Euroopan puolella sijaitsevaan, Isolle-Britannialle kuuluvalle Gibraltarille.
Juha ja Jutta Larm ovat päättäneet suunnata juna-asemalle päästäkseen Tangeriin, josta he pääsisivät puolestaan lautalla lahden yli Espanjaan. Heti taksista noustuaan pariskunta kohtaa valtavan ongelman, sillä Jutta kertoo hävittäneensä heidän rahansa.
– Ei tämä ole mikään vitsi. Siis olen oikeasti hukannut meidän rahat. Ihan oikeasti. Mä alan itkeä, sori, Larm toteaa purskahtaen lohduttomaan itkuun.
– Mä en voi hukata kaikkea, Jutta Larm sopertaa kyynelten lomasta.
Juha Larm puolestaan lohduttaa puolisoaan, todeten ettei hätä ole varmasti tämän näköinen ja pyytää tätä rauhoittumaan.
– Nyt kulta, katsotaan rauhassa. Rauhoitu, siinä oli vaan osa siitä rahasta. Mulla on täällä osa, ei mitään hätää.
Sitten asiassa tapahtuu käänne, kun kasseja tarkemmin tarkastellessa Larmit tajuavat asian oikean laidan.
Larmien lisäksi ohjelmassa kisaavat kisaavat Meeri Koutaniemi ja Meiju Niskala, Juha Itkonen ja poika Jalo Itkonen, Michele Murphy-Kaulanen ja tytär Jasmin Isomäki, sekä Ibrahim Manza ja Abdirahman Keinaan.
Katso tilanne ja käänne yllä olevalta videolta.
Race Across the World Suomi alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 16.3. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraavan viikon jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
Lataa lisää