Jutta Larm joutuu paniikin valtaan uuden seikkailurealityn alkumetreillä – Juha Larm: "Se oli raju hetki"
Yrittäjät Jutta ja Juha Larm ovat mukana Race Across the World Suomi -seikkailurealityssa. Avioparin matka meinaa kuitenkin tyssätä jo ensimmäisessä jaksossa.
Yrittäjä Jutta Larm osallistui aviomiehensä Juha Larmin kanssa Race Across the World Suomi -seikkailurealityyn, jossa he matkasivat viiden välietapin kautta Afrikasta Suomeen mukanaan vain toisensa, käteistä, kartta ja matkaopaskirja.
Jutta ja Juha jakoivat heti reissun aluksi rahat puoliksi, jotta kaikki ei mahdollisesti häviäisi tai tulisi varastetuksi kerralla. Jo ensimmäisessä jaksossa parille meinaa tulla mutkia matkaan, sillä Jutta pelkää hukanneensa parin käteisvaroista puolet.
– Siis ihan oikeasti, tämä ei ole mikään vitsi. Olen oikeasti hukannut meidän rahamme, alan itkeä. Ei hitto, olen juuri niin söhlö, Jutta itkee hysteerisenä ensimmäisessä jaksossa.
Juha yrittää rauhoitella Juttaa ja sanoo, ettei ole mitään hätää.
Jutalla on pienestä pitäen ollut todella vilkas mieli ja hän miettii paljon asioita.
– Se hetki, kun tajuan, että minulla pitäisi olla budjetista puolet, ja sitä ei löydykään, niin se oli ihan hirveä. Olin niin pettynyt itseeni. Minulla on adhd, enkä pysty keskittymään tiettyihin asioihin, niin se pettymys oli kamalaa, kun luulin, ettemme pääse edes ensimmäiseen junaan, Jutta kertoi MTV Uutisille.
Katso videolta, mikä Jutan paniikkitilanteessa oli Juhan mielestä kamalinta.
Race Across the World Suomi alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 16.3. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraavan viikon jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää