JYP-pomolta poikkeuksellinen tilitys katastrofikaudesta – valmis eroamaan: "Minä tein ratkaisevimman virheen"
SM-liigassa pelaavan JYPin puheenjohtaja Jukka Seppänen on julkaissut avoimen kirjeen koko JYP-yhteisölle.
JYPin 100-vuotisjuhlakausi oli täynnä myrskyä ja myllerrystä. Seura oli kauden aikana otsikoissa milloin mistäkin syystä ja lähinnä negatiivisten aiheiden tiimoilta.
Urheilullisesti kausi päättyi valtavaan pettymykseen, sillä kovista satsauksista huolimatta joukkue jäi runkosarjassa vasta sijalle 13.
– JYPin 100-vuotisjuhlakausi päättyi onnettomasti. Tuloksemme on surkea kaikilla mittareilla. Juhlakaudesta tuli urheilullisesti fiasko, vaikka JYP panosti menestykseen rakentamalla seuran historian kalleimman joukkueen, jonka hinta syksyllä hipoi kolmea miljoonaa euroa, Seppänen kertoo kirjeessään.
JYP pyöri kauden aikana kohujen keskellä niin Severi Lahtisen raiskaustuomion kuin valmennuskaksikko Jukka Rautakorven ja Ville Niemisen yllätyspotkujenkin osalta.
Seppänen myöntää, että ajankohta Rautakorven ja Niemisen potkuille oli täysin väärä ja puheenjohtaja ottaa siitä itse täysin vastuun.
– Suurin kohu syntyi joulukuisesta valmentajavaihdoksesta, jonka perusteet ovat edelleen voimassa, mutta jonka ajoitus oli totaalisen väärä. Se oli selkeä virhearvioni, Seppänen myöntää.
Pitkään seuran puheenjohtajana ja omistajana toiminut Seppänen on valmis kantamaan vastuun virheistään ja jopa eroamaan tehtävistään tarvittaessa.
– Minä kuitenkin tein ratkaisevimman virheen valmentajavaihdoksen ajankohdassa. Lupasin kantaa vastuun ja nyt mietin miten tässä tilanteessa vastuu kannetaan parhaiten. Onko eroaminen ja omien osakkeiden myyminen parasta vastuunkantoa? Onko parasta vastuunkantamista jäädä selvittämään sotkettu pesä? On paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia, Seppänen kirjoittaa.
– Minulle käyvät kaikki vaihtoehdot. Toimin sen mukaan, mikä on JYPin etu ja siihen haemme vastauksen kevään aikana.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää