KalPa-kapteeni jakoi vuolasta tunnustusta omilleen – "Pirun ylpeä"
KalPan kapteeni Tuomas Kiiskinen oli äärimmäisen ylpeä omistaan Tapparaa vastaan käydyn välieräsarjan päätteeksi.
KalPan hieno pudotuspelikevät ei saa palkinnoksi sitä kirkkainta kruunua, sillä Tappara eteni välieristä finaaleihin otteluvoitoin 4-1.
Ilveksen puolivälierissä pudottanut KalPa pisti Tapparankin aika ajoin ahtaalle, muttei kyennyt kaatamaan hallitsevaa mestaria kuin kerran.
Viides ja ratkaiseva välieräottelu oli edellisten kohtaamisten tapaan tiukka, mutta Tappara vei voiton nimiinsä 3-1. Tämä tarkoitti sitä, että KalPan kohtalona on pronssiottelu.
Pettymyksestä huolimatta KalPan kapteeni Tuomas Kiiskinen antoi omilleen vuolaasti tunnustusta taiston tauottua.
– Tuo kasvu, mikä runkosarjasta tapahtui. Runkosarjan lopussa taisteltiin hienoja voittoja ja alettiin pelaamaan vähän kuin playoff-kiekkoa. Tuli usko omaan tekemiseen. Kun pleijareihin tultiin, jo Vaasa-sarjassa näki, että ollaan oikeassa moodissa, Kiiskinen summaa.
KalPa osoitti kevään aikana, ettei otteluiden aikana koetut takaiskut horjuttaneet joukkuetta.
– Monta peliä tultiin takaa. Välillä kääntyi toiselle kolmannessa erässä, mutta silti tultiin seuraavaan peliin aina vahvempana takaisin. Pirun ylpeä siitä, että henkisesti oltiin nuorena joukkueena valmiina tähän playoff-kiekkoon ja menemään pitkälle. Ihan päätyyn asti rahkeet eivät riittäneet, Kiiskinen sanoo.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää