Enontekiön Kilpisjärvellä oli tiistaina 7. toukokuuta mittavat etsinnät kahden miehen löytämiseksi erämaasta.
Kaksi keski-ikäistä, ulkopaikkakuntalaista miestä oli tullut Kilpisjärvelle muutama päivä sitten ja majoittunut omaistensa kanssa erämaamökkiin.
Poliisin mukaan miehet päättivät lähteä moottorikelkoilla pilkille maanantaina kello 19 paikkeilla. Kaksikko ilmoitti palaavansa muutaman tunnin kuluttua. Ohjenuoraksi he sanoivat, että mikäli he eivät ole aamuun mennessä takaisin, on syytä soittaa hätäkeskukseen.
Moottorikelkkailua ennenkin kokeilleet miehet eivät palanneet tiistaiaamuun mennessä. Heidät ilmoitettiin hätäkeskukseen kadonneiksi noin kello seitsemän. Soitto käynnisti mittavat etsinnät.
Sää etsintäalueella oli vaikea lumisateen vuoksi, eikä esimerkiksi helikopteria kyetty saamaan aamupäivästä ilmaan.
Poliisin mukaan etsintään osallistui useita poliisin, pelastuslaitoksen ja rajavartiolaitoksen partioita ja etsintäkoiria. Lisäksi Norjan ja Suomen rajavartiolaitoksen helikopterit avustivat etsinnöissä. Etsinnät keskittyivät Kilpisjärveltä pohjoiseen Norjan rajan tuntumaan.
Elonmerkkejä miehistä saatiin, kun toinen heistä palasi mökille tiistaina iltapäivällä kello 13.
– Hän kertoi paluumatkalla kadottaneensa kaverinsa, jota oli jäänyt etsimään. Etsintöjä keskitettiin sille alueelle, jossa kadonneeksi jäänyt oli nähty viimeisen kerran, poliisi kertoo tiedotteessa.
Miehen matkapuhelin löytyi maastosta, mutta henkilöstä ei saatu havaintoja. Kovan hangen takia jälkiä ei ollut juurikaan nähtävissä. Alueella on paljon vaarallisia lumilippoja.
Tapaus ratkesi, kun kadonneeksi jäänyt henkilö palasi omatoimisesti mökille illalla kello 19.
– Hän kertoi olleensa ajelemassa eikä ajatellut, että häntä etsitään, poliisi toteaa.
Poliisi kiittää Lapin pelastuslaitosta ja Lapin rajavartiostoa avusta ja hyvästä yhteistyöstä.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää