Kanye Westin vaimo kohautti astelemalla Pariisin kaduilla sukkahousuissa ja ilman alusvaatteita
Kanye Westin vaimo Bianca Censori kohautti astelemalla Pariisin kaduilla sukkahousut yllään.
Yhdysvaltalaisen rap-artisti Kanye "Ye" Westin vaimo Bianca Censori on edustanut viime aikoina asuissa, jotka ovat sekä kohauttaneet että herättäneet huolen hänen hyvinvoinnistaan. Esimerkiksi helmikuun alussa Censori valokuvattiin miehensä kanssa Los Angelesissa yllään ainoastaan läpinäkyvä sadeviitta.
Tiistaina 27. helmikuuta Censori kuvattiin Pariisissa kenties kaikkein rohkeimmassa asussaan. Puolisonsa Kanye Westin kanssa liikkellä ollut Censori oli pukeutunut ainoastaan läpikuultaviin sukkahousuihin ja pitkähihaiseen paitaan. Sukkahousujen alle ei oltu puettu alusvaatteita.
Lue myös: Kanye Westin vaimo asteli kadulla vain läpinäkyvä sadeviitta yllään – somessa huolestuttiin
Jossain kohtaa Censori oli vaihtanut yläosaa ja yhdistänyt läpikuultavat sukkahousut lyhyeen karvatakkiin.
Daily Mail ja Mirror kertovat, että Censori voisi joutua asunsa vuoksi tekemisiin Ranskan viranomaisten kanssa. Maan laissa on säädetty, että tahallisesta seksuaalisesta esiintymisestä muiden nähtävillä ja paikassa, johon yleisöllä on pääsy, voidaan tuomita vuoden vankeusrangaistukseen ja noin 15 000 euron suuruiseen sakkoon.
Censorin niukkapukeinen julkinen esiintyminen herätti jo aiemmin huolta joidenkin somekommentoijien keskuudessa. Sama toistui jälleen. Muun muassa viestipalvelu X:ssä pohditaan, onko Censorilla kaikki hyvin.
– Onko Bianca Censori ok? Olen oikeasti aika huolissani hänestä. Miksi Kanye nöyryyttää häntä tällä tavalla? yksi kirjoittaa X:ssä.
– Hän tarvitsee apua, toinen kommentoi Instagramissa.
– Hän näyttää onnettomalta joka ikisessä kuvassa, kolmas kirjoittaa.
Censori ja West yhdistettiin toisiinsa ensi kertaa alkuvuonna 2023. Medialähteiden mukaan pari avioitui tammikuussa 2023 yksityisessä seremoniassa Los Angelesissa.
Censori on arkkitehti Westin Yeezy-muotibrändille. Hän on ollut brändin palveluksessa marraskuusta 2020 lähtien.
Ennen Censoria West oli naimisissa Kim Kardashianin kanssa, jonka kanssa hänellä on neljä lasta. Ex-pari oli yhdessä seitsemän vuotta ennen kuin heidän avioeronsa saatiin virallisesti päätökseen marraskuussa 2022.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää