Katri Kulmunin viestintävalmennuksiin liittyvien syytteiden käsittely alkaa käräjillä – entistä erityisavustajaa syytetään petoksesta ja virkarikoksesta
Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään entisen valtiovarainministerin Katri Kulmunin (kesk.) viestintävalmennuksiin liittyviä syytteitä.
Petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetään Kulmunin entistä erityisavustajaa Kari Jääskeläistä.
Syyttäjän mukaan Jääskeläinen sai erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä valtiovarainministeriön maksamaan viestintävalmennuksesta perusteettomasti noin 13 700 euroa. Samalla menettelyllä hän syyttäjän mukaan virkamiehenä rikkoi virkavelvollisuutensa.
Jääskeläinen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Kulmunia ei ole epäilty rikoksesta.
Kulmuni maksoi koulutusten hinnan ministeriöille
Suomen Kuvalehden jutusta alkanut viestintäkoulutuskohu johti Kulmunin eroon valtiovarainministerin paikalta kesällä 2020. Samana syksynä hän tavoitteli vielä jatkokautta keskustan puheenjohtajana, mutta puolueväki valitsi johtoon Annika Saarikon.
Suomen Kuvalehden mukaan Kulmunille oli annettu viestintäkoulutusta valtion rahoilla miltei 50 000 eurolla. Valtiovarainministeriön (VM) tiedoista selvisi myöhemmin, että laskujen mukaan summa oli itse asiassa suurempi, noin 56 000 euroa.
Viestintävalmennusta ja -konsultointia oli hankittu viestintätoimisto Tekiriltä vuosina 2019 ja 2020. Valmennuksen maksoivat VM sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Valtiovarainministerin paikalta erottuaan Kulmuni kertoi maksaneensa viestintäkoulutusten hinnan ministeriöiden tileille.
Oikeuskansleriltakin odotetaan vielä ratkaisua
Kulmunin viestintävalmennuksista tehtiin myös useita kanteluita oikeuskanslerille. Kanteluissa katsottiin viestintävalmennuksen ainakin osaksi liittyneen pikemmin puolueen puheenjohtajan kuin ministerin tehtävien hoitamiseen.
Kesäkuussa 2021 oikeuskanslerille toimittamassaan vastauksessa Kulmuni sanoi, ettei hän laatinut, hyväksynyt tai allekirjoittanut ministeriöiden ja Tekirin välisiä sopimuksia.
– En ole ollut päättämässä Tekirille tehdyistä tilauksista enkä ole ollut tietoinen, että Tekiriltä olisi hankittu jotain muuta kuin ministerin tehtäviin liittyviä palveluita, Kulmuni kirjoitti.
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei ole vielä antanut ratkaisua kanteluista.
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää