Kimi Räikkönen pelasti jättivelkoihin ajautuneen Raimo Helmisen – kiekkolegendan puheissa suurta kunnioitusta
Ilves- ja Leijonat-legenda Raimo Helminen kertoi uunituoreessa Tapani Salon kirjoittamassa kirjassaan Raipe – Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi (Docendo), että Kimi Räikkönen auttoi häntä merkittävästi Ruotsista saatujen verovelkojen kanssa.
Helminen kiekkoili uransa aikana Ruotsissa Malmön riveissä vuosina 1989-96. Ruotsi-vuosinaan Helmisen palkka maksettiin monimutkaisin järjestelyin, mikä johti lopulta verosotkuun Ruotsin verottajan kanssa.
Helmiselle määrättiin liki neljän miljoonan kruunun (nykykurssilla noin 360 000 euron) jälkiverot maksettavakseen, mikä oli kova kolaus tamperelaisen lättysyöttömestarin taloustilanteeseen. Ruotsin ylimmän oikeusasteen hallitusoikeuden päätöksellä Helmisen jälkiverot nousivat vielä myöhemmin peräti 600 000 euroon.
– Se oli stressaavaa aikaa, söi varmaan vähän pelaamistakin. Itse sen kestin jotenkin, mutta teini-iässä olleiden lasteni puolesta olin huolissani, Helminen kertoo kirjassa.
Lopulta apua löytyi ystäväpiiristä. F1-tähti Kimi Räikkönen auttoi merkittävästi Helmistä taloushuolien aikana.
– Kimi oli minulle todella isona apuna muutaman vuoden ajan. Hän auttoi minua merkittävästi taloudellisesti. Otin myöhemmin pankista lainan ja maksoin rahat hänelle takaisin. Olen todella kiitollinen Kimille saamastani avusta. Hän on hieno mies ja hyvä ystävä, Helminen kehuu kirjassa.
Räikkönen ja Helminen tutustuivat aikanaan yhteisten kavereiden kautta Räikkösen vietettyä paljon aikaa Tampereella.
– Hänellä on tamperelaisia kavereita ja pyöri Tampereella. Siinä sitten tutustuttiin. Pyörittiin ja tavattiin (samoissa porukoissa), Helminen avaa MTV Urheilulle.
Räikkönen esiintyi urallaan mediassa hyvinkin varovasti ja jopa vetäytyvästi. Uransa alkuaikoina Räikkönen kuitenkin eli vauhdilla myös uransa ulkopuolella. Rauhallisena persoonana jään ulkopuolella tunnettu Helminen kertoo löytäneensä yhteisen sävelen Jäämiehen kanssa nopeasti.
– Kimi on niin fiksu kaveri, että kyllä se sujuvasti heti lähti. Siitä on kauan aikaa. Silloin hän oli hauska ja mielenkiintoinen kaveri. Innokas urheilumies tietenkin.
Vaikka Räikkönen auttoikin aikoinaan sydämellisellä palveluksellaan Helmistä merkittävästi, ei Helminen kuitenkaan ole viime vuosina ollut enää juurikaan yhteyksissä Räikkösen kanssa. Räikkönen on jättänyt Helmiseen kuitenkin suuren vaikutuksen.
– Hieno mies, Helminen hymyilee.
Tapani Salon kirjoittama Raipe – Koikkarin kaukaloista leijonaikoniksi (Docendo) ilmestyy 13. syyskuuta.
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää