"Kirottu" lentokonemalli taas ongelmissa – nämä viisi vaaratilannetta on koettu kuluvan vuoden aikana
Boeing 737 -lentokoneen moottorin suojus irtosi ja iskeytyi voimalla koneen siipeen sunnuntaina Yhdysvalloissa, kertoo CNN.
Kone lähti matkaan Denveristä ja se joutui palaamaan takaisin kentälle. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman seurauksena.
737-mallin eri versiot ovat olleet lyhyen ajan sisällä useissa vaaratilanteissa. Tilanteet voi nähdä artikkelin alussa olevalta videolta.
Uutiskanava CNN kertoo, että monet matkustajat eivät enää suostu nousemaan 737 MAX -mallin koneisiin. Sunnuntain tapahtumassa kyse oli kuitenkin 737-800 -versiosta.
MAX-mallin koneilla lennetään jättiyhtiön mukaan päivässä 5000 lentoa maailmanlaajuisesti, ja koneita käyttää 80 lentoyhtiötä.
MAX 8 -versio oli osallisena kahdessa 346 henkeä vaatineessa turmassa muutaman kuukauden sisällä vuosina 2018–2019. Onnettomuuksia seurasi lähes kahden vuoden maailmanlaajuinen käyttökielto MAX 8 -mallin koneille.
Suomessa 737 MAX 8 -koneita käyttää ainakin Norwegian. Finnairilla ei ole kyseistä konetta kalustossaan.
Katso videolta viisi vaaratilannetta, joissa kyseinen malli on ollut osallisena kuluvan vuoden aikana.
Oikaisu 9.4. kello 11:23: Jutussa puhuttiin aiemmin vain 737-mallin MAX-versiosta, mutta myös vanhemmat 737-mallit ovat olleet ongelmissa kuluvan vuoden aikana.
Uusimmat
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää