Yksi Kuusamon Suurpetokeskuksessa syntyneistä, sisäsiittoisista karhunpennuista siirrettiin eläintarhaan Kiteelle. Kiteen eläinpuiston johto haluaa pysytellä vaiti asiasta.
Kiteen eläinpuisto Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keskimäki sanoo MTV:lle, että eläintarha ei kommentoi millään tavalla Kuusamon Suurpetokeskus Oy:n kanssa vuonna 2019 tehtyä kauppaa karhunpennusta.
MTV Uutiset selvitti aiemmin Kuusamon Suurpetokeskuksen eläintenpitoon liittyviä epäkohtia. Selvityksessä ilmeni, että eläintarhassa on lisäännytetty keskenään kaksi karhua, jotka ovat sisaruksia.
Kiteellä asustava, nykyisellään nelivuotias karhu Ansa on Juuso- ja Reetta-karhun jälkeläinen. Juuso ja Reetta ovat sisaruksia.
Toimitusjohtaja ei kommentoi
MTV Uutiset soitti Kiteelle selvittääkseen, tiesikö eläintarha karhunpennun sisäsiittoisuudesta ja millaisesta eläinvaihdosta eläintarhat sopivat keskenään.
Puhelussa toimitusjohtaja Keskimäki vetosi liikesalaisuuteen, jonka vuoksi hän ei kertomansa mukaan voi kommentoida eläimen hankintaan tai sen sukulaisuussuhteisiin liittyviä asioita millään tavalla.
Keskustelussa jäi epäselväksi, mitkä asiat ovat toimitusjohtajan näkökulmasta liikesalaisuuden piirissä, sillä Keskimäki lopetti puhelun yllättäen kesken kaiken.
Karhunpennun muutto Kiteelle ei kuitenkaan ole salaisuus, sillä siitä on kerrottu aiemmin julkisuudessa useaan otteeseen.
Ansa-karhun siirrosta myös dokumentteja
Ansa-karhu on syntynyt helmikuussa 2018 Kuusamon Suurpetokeskuksessa ja se siirrettiin kesällä 2019 Kiteen eläintarhaan.
Ansan siirrosta on mainintoja myös julkisissa asiakirjoissa. Esimerkiksi Siunsoten valvontaeläinlääkärin eläinsuojelutarkastuksesta elokuulta 2019 löytyy maininta kaksi viikkoa aiemmin Kuusamosta saapuneesta naaraskarhusta.
Tuolloin valvontaeläinlääkäri on kirjoittanut tarkastuskertomukseen, että Ansa oli tarkoitus siirtää samaan tarhaan eläintarhassa vanhastaan olevan uroskarhun kanssa.
Eläintarhan tulee edistää biologista monimuotoisuutta
MTV lähestyi vielä eläinpuistoa sähköpostitse selvittääkseen edellä mainittuja asioita ja sitä, aiotaanko tarhan uros- ja naaraskarhua pitää samassa aitauksessa nyt, kun tieto Ansan sukupuusta on tullut julki. Eläinpuisto ei vastannut sähköpostiin.
Eläinsuojelulain mukaan eläintarhan tulee osaltaan edistää luonnonvaraisen eläimistön suojelua ja biologisen monimuotoisuuden säilymistä.
Eläintarhalle on laissa annettu muitakin tehtäviä, kuten osallistua lajien suojeluun liittyvään tietojen vaihtoon.
MTV Uutiset Live 12.5.: MTV selvitti Kuusamon karhutarhan epäkohtia
Uusimmat
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
Lataa lisää