Kiusallinen video leviää – Michelle Obama ylisti puheessaan Harvey Weinsteinia: "Hän on upea ihminen, hyvä ystävä ja voimanpesä"
Michelle Obama ylisti Harvey Weinsteinia vuonna 2013 pitämässään puheessa Valkoisessa talossa.
Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman vaimo Michelle Obama esiintyi tällä viikolla Yhdysvalloissa demokraattien puoluekokouksessa ja osoitti vahvasti tukensa demokraattien presidenttiehdokkaalle Joe Bidenille.
Obama myös kritisoi voimakkaasti Bidenin vastaehdokasta, republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia "kaaoksen ja jakautuneisuuden luomisesta" sekä täydellisestä empatian puutteesta. Obaman mukaan tämä on Trumpin osalta näkynyt "valkoisen ylivallan rohkaisemisessa, maahanmuuttajien lasten erottamisessa vanhemmistaan ja kyynelkaasun käyttämisenä rauhallisten protestien hajottamiseksi".
Trumpin kannattajat kaivoivat esille vastalauseena videon vuodelta 2013, jossa Michelle Obama ylistää seksuaalirikoksista tuomittua entistä elokuvamogulia Harvey Weinsteinia. Video on levinnyt tiuhaan tahtiin sosiaalisessa mediassa.
Videon jakoi muun muassa Twitter-tilillään näyttelijä James Woods, joka on Trumpin äänekäs kannattaja.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Hienoa kannatusta tänään. Hän on hyvä ihmisluonteen tuntija, joten olkaa kilttejä. Ei trollaamista. Ei kun, odottakaas, Woods kirjoitti jakamansa videon yhteyteen.
Video on peräisin Valkoisen talon elokuvakonferenssista ajalta, jolloin Barack Obama oli vielä presidentti ja Michelle Obama ensimmäinen nainen. Videolla nähtävässä puheessa Obama kiittää Weinsteinia elokuvaopiskelijoiden mentoroimisesta.
– Hän on upea ihminen, hyvä ystävä ja voimanpesä, Obama toteaa puheessaan puhuessaan Weinsteinista.
Weinstein organisoi tiimeineen filmikonferenssin Valkoisessa talossa, johon osallistuivat muun muassa näyttelijät Whoopi Goldberg sekä Blake Lively.
Elokuvatuottajana uransa tehnyt Weinstein tuomittiin tammikuussa 2020 vankilaan 23 vuodeksi seksuaalirikoksista. Rikosten uhriksi joutui kaksi naista. Valamiehistön mukaan Weinstein pakotti toisen naisista suuseksiin vuonna 2006. Nainen toimi tuolloin tuotantoassistenttina. Toisen naisen Weinstein raiskasi vuonna 2013. Nainen luonnehti raiskaukseen liittyvää suhdettaan Weinsteinin kanssa väkivaltaiseksi.
Weinstein oli syytteessä myös vakavista seksuaalirikoksista kolmea muuta naista kohtaan. Nämä syytteet valamiehistö kuitenkin hylkäsi. Jos syytteet olisivat menneet läpi oikeudessa, Weinsteinia olisi amerikkalaisten mediatietojen mukaan odottanut jopa elinkautinen vankeustuomio.
Yli 80 naista on syyttänyt Weinsteinia seksuaalisista väärinkäytöksistä. New Yorkissa toimiva tuomioistuin käsitteli vain osaa tapauksista. Weinsteinin on kerrottu sopineen rahalla kymmeniä muita mahdollisia oikeusjuttuja.
Weinstein teki pitkään lahjoituksia demokraattien vaalikampanjoille. Lahjoituksillaan Weinstein tuki muun muassa Barack Obaman kampanjointia presidentiksi. Obamien vanhempi tytär Malia Obama suoritti työharjoittelunsa Weinsteinin tuotantoyhtiössä vuonna 2017.
Vuoden 2017 lokakuussa tulivat ilmi kymmenien naisten syytökset Weinsteinia kohtaan erilaisista seksuaalirikoksista, joka aloitti globaalin Me Too -liikkeen. Kohun yhteydessä Obamat julkaisivat oman lausuntonsa, jossa he ilmaisivat oman inhotuksensa ja pettymyksensä Weinsteinia sekä niitä rikoksia kohtaan, joista Weinsteinia syytettiin.
Michelle Obaman kommentit Weinsteinista eivät ole unohtuneet sosiaalisen median käyttäjiltä. Tällä viikolla kommentointi Obaman puheesta vuodelta 2013 on ollut vilkasta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Näen useiden ihmisten siteeraavan Michelle Obamaa niinkuin hänen sanansa olisivat faktaa. Ei unohdeta, että hän kutsui Harvey Weinsteinia "upeaksi" ihmiseksi muutama vuosi sitten.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Voi ei, tämä on paha.
Lähde: The Sun
Muokattu 20.8. kello 13:57. Otsikosta otettu pois sanat "seksuaalirikoksista vankilaan tuomittua".
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää