Klassikkosakset ovat oranssit, mutta tiedätkö, miksi Fiskarsilla on myös punaisia saksia?
Moni omistaa Fiskarsin oranssit sakset, mutta punaisia löytyy luultavasti vain vasenkätisten kodeista – ne kun on muotoiltu nimenomaan vasenkätisille!
Fiskarsin oranssit sakset ovat jo klassikko, joka löytyy monesta kodista. Mutta oletko koskaan törmännyt punaisiin klassikkosaksiin? Niitäkin on – ja hyvästä syystä.
Pelkistä värisyistä saksia ei kannata hankkia, sillä Fiskarsin punaiset sakset on tarkoitettu vasenkätisille.
Muotoiltu jo vuonna 1972
Vasenkätiset sakset ovat alusta asti olleet punaiset, kertoo Fiskarsin designjohtaja Petteri Masalin. Myös lasten vasenkätiset sakset ovat punaiset.
– Ensimmäiset oranssikahvaiset Fiskarsin sakset valmistuivat vuonna 1967 ja vuonna 1972 muotoiltiin ensimmäiset vasenkätiset sakset peilikuvana oikeakätisestä mallista. Fiskars aloitti ensimmäisenä yhtiönä maailmassa vasenkätisten ergonomisten saksien massatuotannon, Masalin kuvailee.
Osa sopii sekä oikea- että vasenkätisille
Fiskarsin saksia valmistetaan toki muissakin väreissä ja myös esimerkiksi Muumi-kuvituksella. Muilla väreillä ei kuitenkaan ole samanlaista "salamerkitystä" kuin punakahvaisilla saksilla.
Fiskarsin saksimaailmasta tosin löytyy paljon malleja, jotka sopivat sekä oikea- että vasenkätisille.
– Esimerkiksi pienemmät yleissakset sekä kynsisakset ovat tällaisia, Masalin vinkkaa.
Sitä, onko muilla merkeillä vastaavaa värikoodausta, Masalin ei osaa sanoa.
– Tietääksemme Fiskarsin vasenkätiset sakset ovat ainoat, joissa kahvan muotoilun lisäksi myös terät on käännetty toisin päin. Tämä mahdollistaa sen, että leikatessa näkee tarkasti, mihin terä leikkaa, kun alaterä on paperin alapuolella, Masalin kuvailee.
Klassikkoväri valittiin sattumalta
Fiskarsin oranssien saksien syntytarinan on moni kuullut: klassikkoväri valittiin sattumalta, sillä Fiskarsin muovitehtaalla oli valmistettu oransseja mehupuristimia, ja koneessa ollut oranssi väri käytettiin mallikahvojen tekoon.
– Lopullisesta väristä äänestettiin myyntikonttorilla, ja oranssi väri voitti niukasti mustan äänin 9–7, Masalin kuvailee.
Harvempi sen sijaan tietänee, että jokainen oranssi saksipari testataan edelleen käsin. Oranssikahvaisia saksia on vuosien varrella myyty yhteensä yli miljardi kappaletta eri puolilla maailmaa.
Entä muistatko, millainen logo on Fruit of the Loom -paidan pesulapussa? Jos oletat, että siinä on hedelmiä ja ruskea kori, olet väärässä!
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää