Klaus näki porraskäytävässä ilmoituksen, mutta syytä huoleen ei ollut – sitten kaikki tavarat olivat kadonneet

Helsinkiläisperheen häkkivarasto tyhjeni yllättäen. Taustalla saattaa olla huoltoyhtiön virhe.

Viime marraskuussa Klaus Punton vaimo kävi pitkän tauon jälkeen perheen vinttikomerolla. Yllätyksekseen hän huomasi komeron ammottavan tyhjyyttään. Jäljellä olivat vain pari asunnosta tuotua väliovea.

Kyse ei vaikuttanut olevan tyypillisestä murrosta, sillä varastosta eivät puuttuneet pelkästään arvokkaimmat esineet, vaan kaikki tavarat olivat tipotiessään. Häkkivaraston ovi tai lukkosalpa eivät olleet vaurioituneet, mutta kiinni ollut lukko oli kadonnut.

Epäilykset mahdollisesta syyllisestä heräsivät nopeasti.

– Olin aiemmin huomannut ilmoitustaululla huoltoyhtiön lapun tyhjennysmääräyksestä toisen asunnon numerolla. Se oli asianmukaisesti ilmoitettu, mutta ei koskenut meidän häkkivarastoamme, joten en reagoinut siihen mitenkään, Punto kertoo.

Punto alkoi selvittää, oliko huoltoyhtiö mahdollisesti tyhjentänyt vahingossa väärän häkkivaraston.

Tavarat täsmäsivät

Punto otti yhteyttä taloyhtiön huoltoyhtiöön, josta kerrottiin yhtiön työntekijän tyhjentäneen häkkivaraston syyskuun lopulla. Huoltoyhtiön mukaan komero oli se, mikä oli tarkoituskin tyhjentää ja mistä oli annettu tyhjentämismääräys; komero numero 25. Puntojen komeron numero on 15.

Työntekijän kuvaus tyhjennetyn komeron sisällöstä kuitenkin täsmäsi Puntojen kadonneisiin tavaroihin. MTV Uutiset on nähnyt Punton ja huoltoyhtiön välistä sähköpostinvaihtoa.

– Suksia, vanhoja joulu- sekä pääsiäiskoristeita ja vanhoja matkalaukkuja ynnä muuta sekalaista pientä tavaraa. Väliovet jätettiin vinttikomeroon, kerrottiin huoltoyhtiön sähköpostivastauksessa helmikuun alussa.

thumbnail_20230425_185127
Komeroon jätettiin vain väliovet.

Työntekijän mainitsemien tavaroiden lisäksi viety oli myös tunnearvoltaan merkittäviä esineitä, kuten vaimon lapsuusajan tavaroita ja vanhat Kalle Anka (ruotsinkielinen Aku Ankka) -sarjakuvakokoelmat.

Tavarat oli huoltoyhtiön mukaan viety tyhjennyspäivänä Konalan sorttiasemalle.

Asiasta ei varmuutta

Punto teki huoltoyhtiölle korvausvaatimuksen, jossa hän kuvaili tapahtumia ja vaati yhtiötä korvaamaan menetetyistä tavaroista reilun 3 500 euron korvausta.

Epäilyksensä tueksi Punto esitti vaatimuksessaan, kuinka hän oli keskustellut naapureiden kanssa tapauksesta. Yhdellä heistä on oma vinttikomeronsa komeron numero 25 vieressä. Naapurin mukaan komero numero 25 on ollut vuodesta 2021 alkaen lähes tyhjä.

Vastauksessaan Puntolle huoltoyhtiö kertoi, ettei ole pystynyt toteamaan varmaksi sitä, onko heidän työntekijänsä tyhjentänyt väärän komeron. Työntekijän itsensä mukaan hän tyhjensi vain komeron numero 25.

Huoltoyhtiö ei suostunut Punton korvausvaatimukseen, vaan ehdotti 1000 euron korvausta.

Vireillä oikeustapaus

Punto teki asiasta rikosilmoituksen, mutta asia ei etene poliisitutkintaan, sillä tapauksesta puuttuu rikoksen tahallisuus.

Parhaillaan Punto selvittää vakuutusyhtiönsä kanssa oikeusturva-asiaa, jotta voi haastaa huoltoyhtiön oikeuteen aiheutetusta vahingosta siviiliprosessin kautta.

Lisäksi Punto harkitsee uuden rikosilmoituksen tekemistä. Sen perusteeksi hän kertoo huoltoyhtiön laiminlyönnit tapauksessa sekä huolimattomuuden asioiden dokumentoinnissa.

Punton mukaan huoltoyhtiön olisi pitänyt välivarastoida tavarat asianmukaisesti. Tavaroiden viemisestä sorttiasemalle ei myöskään ole mitään todisteita, kuten kuitteja. MTV Uutiset kysyi mahdollisista tositteista huoltoyhtiöltä, mutta yhtiö ei halunnut kommentoida asiaa.

– Emme valitettavasti voi kommentoida yksittäistä asukasta koskevia asioita. Olemme olleet asukkaaseen yhteydessä ja selvittäneet valitettavaa tapahtumasarjaa asiakkaan kanssa, vastasi huoltoyhtiö MTV Uutisten kyselyyn.

Vähäarvoiseltakin vaikuttava tavara pitäisi dokumentoida ja välivarastoida

Onko huoltoyhtiöllä oikeutta tyhjentää taloyhtiön varastotiloja? On, mutta tietyin ehdoin, kirjoittaa asianajaja Aki Rosén Isännöintiliiton sivuilla vuonna 2021 julkaistussa artikkelissa.

Taloyhtiöllä on velvollisuus huolehtia hallinnassaan olevista tiloista, joihin voi kuulua esimerkiksi varastotiloja ja näin ollen myös oikeus tyhjentää varastoja. Tyhjentämisestä pitää ilmoittaa näkyvästi esimerkiksi porraskäytävän ilmoitustaululla ja taloyhtiön sähköisissä viestintäkanavissa.

Taloyhtiön hallitus voi pyytää huoltoyhtiötä tyhjentämään tilat "kohtuullisen ja ilmoituksessa mainitun ajan kuluttua". Kohtuullinen aika on vähintään kaksi viikkoa, mutta mieluiten jopa kaksi kuukautta.

– Varaston sisältöä ei sen jälkeenkään ole syytä hävittää välittömästi, vaan irtaimistoa on hyvä säilyttää vielä kohtuullinen aika ennen hävittämistä, Rosén kertoo artikkelissa.

Lisäksi hävitettävä irtaimisto olisi hyvä dokumentoida, jos joku myöhemmin ilmoittaakin, että yhtiö on ilman lupaa hävittänyt hänelle kuuluvaa tavaraa.

– Dokumentointi voi riitatilanteessa helpottaa myös tavaran arvon määrittelyssä.

Samoilla linjoilla on Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama liiton julkaiseman Kotitalo-lehden artikkelissa vuodelta 2021.

– Talo­yhtiöllä ei ole oikeutta hävittää toisen omaisuutta, joten myös vähäarvoiselta vaikuttava tavara pitäisi välivarastoida. Jos varastotilan käyttäjää ei saada selvitettyä ja varastossa on vain hylättyä romua ja jätettä, se kannattaa kuvata ennen hävittä­mistä, jotta kiistoilta vältytään, Valkama kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat