Yhdysvaltain joukkueessa jääkiekon MM-kisoissa pelaava Shane Pinto sai viime syksynä mammuttimaisen 41 ottelun pelikiellon NHL:ssä.
Ottawa Senatorsia edustanut Pinto, 23, sai lokakuussa jättimäisen pelikiellon, kun hyökkääjä jäi kiinni urheiluvedonlyöntiin liittyvistä rikkeistä. Pelikielto oli yksi NHL:n historian pisimmistä, ja ensimmäinen, joka koski online-vedonlyöntiä.
Todisteita siitä, että Pinto olisi lyönyt vetoa NHL-peleistä ei tutkimuksissa löytynyt. Hän rikkoi säännöksiä muilla tavoin.
Jenkkihyökkääjältä meni runkosarjan ensimmäinen puolikas kokonaan ohi. Hän pelasi loppukaudella 41 ottelua tehopistein 9+18=27.
– Opin paljon. Tajusin, miten paljon rakastan tätä lajia. Minulta jäi 41 peliä väliin. Se on pitkä aika olla itsekseen. Olen kasvanut, kypsynyt ja oppinut virheistäni, Pinto sanoo Aftonbladetille.
– En halua puhua siitä sen enempää, mutta olen tietysti iloinen, että se on ohi. Olen siirtynyt eteenpäin ja katson tulevaisuuteen.
Pinto kertoo saaneensa yhteydenottoja muilta NHL-pelaajilta asiaan liittyen. Pelaajat haluavat tarkennusta työehtosopimuksen pykäliin vedonlyöntiä koskien.
Pintolla ei ole sopimusta ensi kaudesta Ottawan kanssa. Hän on siitä huolimatta pelaamassa MM-turnauksessa. Kuvio ei ole nykyään kovin yleinen. Usein pelaajat jättävät MM-karkelot tässä tilanteessa väliin loukkaantumisriskin takia.
– En pelannut tällä kaudella niin paljon pelejä kuin olisin halunnut. En ole niinkään huolissani siitä (sopimuksettomuudesta), olen innoissani, että pääsen pelaamaan USA:n paidassa.
Pinto on tulessa tänään uransa ensimmäisissä miesten MM-kisoissa, kun USA iskee yhteen Ruotsin kanssa Ostravassa klo 21.20.
LUE MYÖS: Leijonien MM-pelaajasta levisi kaljotteluhenkinen kuva kisa-avauksen alla – näin hän kommentoi
Uusimmat
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:19
MTV seuraa: Leijonat iskee viimein! Hannes Björninen vapautti tuuletukset
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
Lataa lisää