Tähtinyrkkeilijä Ryan Garcia on antanut positiivisen dopingnäytteen, kertoo ESPN.
ESPN:n mukaan antidopingjärjestö VADA kertoi Garcian antaneen näytteensä ennen Devin Haneyta vastaan käytyä ottelua, jonka Garcia voitti. Näyte sisälsi suorituskykyä parantavaa ostariinia.
Ostariini on ollut antidopingjärjestön WADA:n kiellettyjen aineiden listalla vuodesta 2008 lähtien.
Garcia on itse kieltänyt käyttäneensä mitään kiellettyjä aineita.
– Kaikki tietävät, etten minä huijaa. Jos he saivat tietää tämän ennen ottelua, miksi he antoivat minun nousta kehään? Nämä ihmiset yrittävät hyökätä minun kimppuuni. En ole ikinä ottanut steroideja. En edes tiedä, mistä niitä saa. Väitteet ovat isoja valheita, Garcia viestitti X-tilillään julkaistulla videolla.
Garcia ja Haney iskivät yhteen huhtikuussa New Yorkissa. Garcia voitti ottelun tuomariäänin. Haneyn joukot ottivat asiaan tiukemman kannan.
– Kuulimme tästä asiasta hiljattain. On valitettavaa, että Ryan huijasi. Hän ei kunnioittanut faneja eikä nyrkkeilyä ottelemalla likaisin keinoin, Haney sanoi ESPN:lle.
Garcia on ollut alkuvuoden aikana usein kohuotsikoissa. Hiljattain Garcia herätti kummastusta, kun hänet bongattiin kaupungilla jonkun muun naisen kanssa kuin oman kihlattunsa. Ennen Haney-ottelua Garcia käyttäytyi pitkään sekavasti sosiaalisessa mediassa.
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää