Koiranomistajan virhe voi olla vaaraksi linnuille – pieni talitiainen jäi "kamalaan kiipeliin"
Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys muistuttaa koiranomistajia virheestä, joka voi olla linnuille jopa kohtalokas.
Harjaatko sinäkin koirasi turkkia ulkosalla? Kenties jätät karvat linnuille? Ei kannata, muistuttaa Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys.
– Tähän aikaan vuodesta moni ihminen harjaa koiraansa ulkona ja jättää karvat lintujen pesämateriaaliksi. Ajatus on kaunis, mutta pitkä karva pitäisi leikata lyhyeksi, että se ei voisi kietoutua poikasten ympärille, vapaaehtoisjäsen Elisa kirjoittaa yhdistyksen Facebook-tilillä.
Julkaisunsa oheen on liitetty kuva pinteeseen joutuneesta pikkulinnusta.
– Tämä pieni tiaisenpoikanen oli jäänyt kamalaan kiipeliin, koska sen jalan ympärille oli kietoutunut pesämateriaalia. Poikanen oli niin iso, että se oli yrittänyt muiden perässä poistua pesästä, joka oli rakennuksessa olevan teräspalkin sisällä. Koska jalka oli jumissa pesämateriaalissa, se jäikin roikkumaan palkin suulle ja räpisteli siinä avuttomana. Talon asukas oli huomannut sen hädän ja soittanut huoltoyhtiölle, josta ei kuitenkaan valitettavasti koko päivänä ehditty paikalle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue myös: Sorsanpoikasia kuoli hirveään ansaan – Outilta tärkeä muistutus mökkiläisille katiskan käytöstä
Kahdeksan tuntia räpiköinyt lintu vietiin eläinsuojelun hoiviin
Asukas soitti lopulta eläinsuojeluyhdistykselle, ja vapaaehtoinen Elisa meni auttamaan.
– Poikanen oli räpikoinyt tässä vaiheessa jo ainakin kahdeksan tuntia, ja sen siivenaluset olivat hiestyneet verille palkkia vasten. Poikasen saaminen irti oli hyvin vaikeaa, koska palkin ja seinän väliin juuri ja juuri mahtui käsi, ja palkin sisään ei nähnyt.
Lopulta vapaaehtoistyöntekijä sai koukulla vedettyä koko pesän ulos ja irrotettua linnun jalan sotkusta. Jalka näytti toimivalta, joskin turvonneelta. Uupunut ja vahingoittunut poikanen vietiin eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin.
Uusimmat
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
Lataa lisää