Sää on pikkuhiljaa lämpenemään päin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Koivun kukinta voimistuu tulevina päivinä maan etelä- ja keskiosissa, mikä voi tietää allergiaoireita koivuallergikoille. Ilmassa on runsaasti koivun siitepölyä, kertoo Turun yliopiston siitepölytiedotus. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa koivun siitepölymäärät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin.
Lepän kukinta alkaa maan etelä- ja keskiosissa olla ohi. Kukinta heikkenee Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa ja jatkuu Lapissa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Lepän siitepölyä kulkeutuu maan keskiosiin kuitenkin pohjoisemmasta Suomesta.
Video kertoo, kuinka allergiset oireet eroavat flunssasta ja mikä on sään merkitys siitepölyyn!
Lue myös: Siitepöly kutittaa ja aivastuttaa erityisesti toukokuussa – näin erotat allergian flunssasta
Sää lämpenee
Ilmassa voi leijailla viikon loppua kohti siitepölyn lisäksi lunta. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä perjantaina useilla Lapin alueilla.
Etelässä ja maan keskiosassa päästään perjantaina päivällä monin paikoin yli 10 asteen, pohjoisessa on viileämpää. Lännessä lämpötila on 10 asteen alapuolella, idässä 6–10 asteen tienoilla.
– Sää on pikkuhiljaa tässä lämpenemään päin, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.
Kylmä sää taipuu vihdoin – äitienpäivänä tarkenee jo terassikahville.
Lue myös: Ensi viikolla jopa +24!
Lauantaina sää poutaantuu ja maan länsiosassa sekä Lapin länsiosassa on odotettavissa selkää säätä. Etelässä lämpötila on yli 10 astetta, muualla maassa on viileämpää.
Sunnuntaina lämpötilat ovat 10 ja 15 asteen välillä Oulun tienoille saakka. Myös Lapissa lämpötilat ovat selvästi plussan puolella.
Maastopalovaroituksia on voimassa monilla alueilla lännessä ja etelässä. Ensi viikkoa kohti maastopalovaroitukset voivat vielä laajentua. Siiskosen mukaan loppuviikon sateet ovat niin heikkoja, että niistä ei ole juuri apua kuivuuteen. Sää näyttää vähäsateiselta pitkälle ensi viikkoon, ja lämpenevä sää kuivattaa maata entisestään.
– Tyypillisestihän nämä kevätkuukaudet ovat vähäsateisia, Siiskonen sanoo.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää