Kolmiodraama-Salla yllättää synttärisankari Waltterin – Sanni hämmentyy tilanteesta
Kolmiodraama-sarjassa nähdään erikoinen tilanne, kun Waltterille pakit antanut Salla innostuukin tuomaan Waltterille yllätyslahjan ja leipomaan tälle upean kakun. Varo juonipaljastuksia!
Kolmiodraama-rakkausrealityn tiistain jaksossa nähdään jälleen useampia suhdekiemuroita.
Tällä kertaa seurataan kolmen pääsinkun Mirellan, Samin ja Waltterin edesottamuksia puolisoehdokkaidensa seurassa.
Waltterin luona juhlitaan hänen syntymäpäiviään. Sanni ja Salla päättävät yllättää miehen heti aamutuimaan synttärikakulla ja mimosalla, ja Waltteri ilahtuu yllätyksestä.
Pidempään Waltterin kanssa asunut, mutta kaveripohjalla suhteessa ollut Salla on leiponut näyttävän valkosuklaa-lime-juustokakun, kun taas Sanni kertoo tehneensä vaatimattomasti mimosat.
Synttärijuhlat jatkuvat hyvissä merkeissä, kunnes innokas Salla hakee Waltterille yllätyslahjan, josta Sannilla ei ole ennakkoon mitään tietoa.
– Ostin Waltterille pienen lahjan. Waltteri on kauhean innostunut kaikista huone- ja autotuoksuista, ja ostin sitten hänelle sellaisen kotilahjan, Salla kertoo kameroille.
– Oli kiva yllättää hänet, kun olemme tulleet kuitenkin tosi läheisiksi. Olen vain tällainen ihminen, että haluan muistaa itselleni läheisiä ihmisiä.
Waltterin mukaan Salla vaikuttaisi olevan jopa hieman mustasukkainen Sannin tulosta taloon.
Salla puolestaan epäilee Waltterin olevan hänestä edelleen kiinnostunut, vaikka Waltteri itse sanoo tunteiden Sallaa kohtaan laimentuneen.
Katso yllä olevalta videolta, miten Sanni reagoi Sallan lahjan nähtyään.
Katso myös: Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa toimittajat Katja Lintunen ja Jari Peltola pohtivat tunnelukkoja ja muistuttavat avoimuuden tärkeydestä:
Myös Töllötuomarit puivat Kolmiodraaman käänteitä:
Kolmiodraama MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää