Konkarihammaslääkäriltä kipeät terveiset uudelle hallitukselle: Suun terveys on kansalaiselle liian kallista
Erikoishammaslääkäri Kaj Rönnberg toivoo, että suun terveyden merkitys yleisterveyteen ymmärrettäisiin paremmin. Hän on huolissaan korkeista hinnoista, pitkistä jonoista ja alueellisista eroista.
MTV Uutisten haastatteleman pitkän linjan erikoishammaslääkärin Kaj Rönnbergin mielestä hampaiden hoidattaminen on tällä hetkellä tavalliselle suomalaiselle liian kallista.
Potilaan omavastuuosuus on Rönnbergin mukaan esimerkiksi Ruotsiin ja Ranskaan verrattuna korkea niin julkisella kuin yksityisellä.
– Tänä päivänä suomalainen maksaa hammashoidostaan suurimman osan.
Kela-korvaus on verrattain pieni. Lisäksi julkisella puolella hyvinvointialueiden perimät hammashoidon potilasmaksut ovat kalliimmat kuin yleissairauksien hoidattamisessa.
Suun terveyden merkitys ihmisen kokonaishyvinvointiin on ymmärretty kunnolla vasta viime vuosina. Esimerkiksi ientulehduksena tunnettu kansansairaus parodontiitti voi lisätä sydäninfarktin ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Rönnbergillä on terveisiä uudelle hallitukselle, kunhan se jossain vaiheessa saadaan kasaan.
– Toivon viisaita päätöksiä. Suun terveys pitäisi huomioida koko yleisterveyttä tukevana asiana.
Rönnberg nostaa myös esiin pitkät hoitojonot ja alueelliset erot suun terveydessä.
– Ahvenanmaalla ja Länsi-Suomessa ollaan terveempiä kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa – erot näkyvät myös suun terveydessä.
Katso videolta erikoishammaslääkärin terveiset hallitukselle!
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää