Korkeasaaren karkulaiskäärme sai johtajan jalat veteläksi – tällaisen retken Pedro oli tehnyt
Puoli vuotta kateissa ollut Korkeasaaren brasiliansateenkaariboa Pedro, 12, on löytynyt. MTV Uutiset kävi katsomassa, millainen käärmeen löytöpaikka oli, millaisen retken boa oli hoitajien arvion mukaan tehnyt ja mitä se oli syönyt henkensä pitimiksi.
Korkeasaaressa on eletty tällä viikolla ilon hetkiä, kun pitkään kateissa ollut kuristajakäärme Pedro yllättäen löytyi.
Karkulainen bongattiin lattiakaivon puhdistuksen yhteydessä Amazonia-talosta ihan sen oman kotitarhan vierestä.
– Katsoin, että mitäs täällä kaivossa on, jotain oranssia. Sitten huusin ja juoksin hakemaan työkaverin paikalle. Koskaan en ole käärmeen näkemisestä ollut näin iloinen! eläintenhoitaja Sini Paldan kertoo löytöhetkestä tiedotteessa.
Pedron kiinniotto sujui hyvin, ja se nostettiin kaivon viileästä vedestä laatikkoon lämmittelemään.
Vielä kertaalleen se yritti luikerrella vapauteen hoitajien punnitessa sitä, mutta yritys jäi sen veran vaisuksi, että hoitajat onnistuivat pitämään sen laatikossa.
Painoksi saatiin mukavat 1,75 kiloa.
Jalat menivät veteliksi
Korkeasaaren eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti kertoo ilahtuneensa boan löytymisestä niin paljon, että jalat menivät veteliksi.
– Tuli semmoinen olo, että olenpa huojentunut. Tieto kiiri sitten nopeasti läpi koko Korkeasaaren henkilökunnan, ja kaikki ovat olleet tosi onnellisia, Trontti kertoo MTV Uutisille.
– Olemme saaneet onnitteluja myös esimerkiksi Ähtärin eläintarhasta ja entisiltä työntekijöiltä.
Lattiakaivo ei ollut pitkäaikainen piilo
Lattiakaivo, josta Pedro löytyi, pestään kerran viikossa, joten pitkään käärme ei siellä ollut voinut piileskellä. Lattiakaivosta on kokoojaputken kautta pääsy eri puolille Amazon-taloa.
Yksi Pedron karkuretkellään jättämistä jäljistä löytyi Trontin mukaan karikkeesta, jonka läheltä ihminen oli mennyt vain 10 minuuttia ennemmin. Käärmeen löytyminen oli siis jo silloin ollut lähellä.
Toinen ”käärmeenmentävistä" jäljistä oli löytynyt ihan Pedron oman kotiterraarion vieressä. Oliko se siis ehkä ollut matkalla takaisin pesäänsä?
– Oikeasti kiinnostaisi kyllä tietää, mitä se on täällä tehnyt, Trontti toteaa.
Lue lisää tapauksesta: Kuristajakäärme karannut Korkeasaaressa – puolitoistametrinen sateenkaariboa ei ole ihmisille vaaraksi
Ateriana luonnonvaraisia jyrsijöitä
Pedro oli laihtunut karkureillä olleessaan vähän, mutta oli Korkeasaaren mukaan silti virkeä ja hyväkuntoinen.
Trontti kertoo, että taloon pääsee ulkoa rakenteita pitkin luonnonvaraisia hiiriä ja myyriä, ja siksi Pedron ei ole tarvinnut nähdä nälkää.
– Niitä se oli siis saanut saaliikseen.
Pedro ei siis ollut syönyt mitään Korkeasaaren eläintä, joka olisi mystisesti kadonnut tarhan tiloista.
– No ei, mutta kyllä minua pikkuisen jännitti, miten tässä käy, Trontti sanoo ja naurahtaa.
Lepäilee nyt yleisöltä rauhassa
Nyt Pedro lepäilee väliaikaisessa terraariossa ja hoitajat seuraavat sen tilannetta.
Edes kuvaaja ja toimittaja eivät päässeet katsomaan matelijaa, koska sille haluttiin antaa toipumisrauha ilman ylimääräisiä ärsykkeitä.
– Nyt se saa totutella siihen, että sitä hoidetaan täällä Korkeasaaressa.
Pedron uudet harharetket halutaan estää kaikin mahdollisin tavoin.
– Ainakin me mietitään tosi tarkkaan, voiko se mennä siihen samaan terraarioon, josta se löysi tiensä ulos. Todennäköisesti sille etsitään jokin toinen paikka.
Pedro on entinen lemmikki. Se tuotiin Amazonia-talon terraarioon toukokuun 2023 lopulla.
Uusimmat
-
17:21
Yhdysvaltain asevoimat mukana luomassa merikummajaista: Tässä on "Rausku"
-
17:16
Valtava ostoskeskus raivosi ilmiliekeissä Puolassa – lähes 1400 liiketilaa tuhoutui
-
17:05
Olli Jokinen esitti Leijonien Konsta Heleniuksesta hilpeän väitteen – totuus paljastui MM-pelin jälkeen
-
17:00
Jukka Jalonen antoi tunnustusta nälkäiselle Leijonat-laumalle – "Erittäin hyvää jääkiekkoa"
-
16:45
Euroviisuselostaja Mikko Silvennoinen jännitti finaalia: "Tuli itsellekin epävarma olo"
-
16:40
Jari-Matti Latvala happamana – MM-rallikauden erikoisuus kismitti voitonjuhlien keskellä
-
16:36
Sami Kapanen leukaili veljenpoikansa Leijonat-hattutempusta – myös Kasperi reagoi
-
16:35
Tilanne Georgiassa kiristynyt: Yhteenotot mahdollisia
-
16:20
Jesse Puljujärvi repesi nauruun MM-areenan uumenissa – "Ei tuu joka ilta!"
-
16:16
Sébastien Ogier lausui komeaa tekstiä Markku Alénista – ranskalaismestari pani pisteen pitkään jatkuneille kyselyille
-
16:01
Sébastien Ogier rikkoi Markku Alénin ennätyksen, Hyundai hyödynsi Toyotan ongelmat – MTV seurasi
-
15:54
Poliisi etsii Sotkamossa kadonnutta miestä: Oletko nähnyt häntä?
-
15:47
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:45
Harkovan alueella asuva Ljuba evakuointia edeltäneestä yöstä: "Todella hirvittävä"
-
15:44
MM-ensikertalainen hurjasteli hattutempun – Leijonilta mieletön ralli: MTV seurasi
-
15:42
Laillisuusvalvoja ihmettelee kohtelua: Potilas tuntikausia nöyryytettynä ohikulkijoiden silmien alla
-
15:35
Leijonat pisti hurjat maalikarkelot pystyyn – Oliver Kapanen mätti hattutempun
-
15:33
Emily in Paris -tähti Lily Collinsille Windows95manin esiintymisasu paljasti liikaa: "Näin juuri hänen peniksensä"
-
15:32
39 ansioitunutta äitiä palkittiin kunniamerkein – katso lämminhenkiset kuvat ja video tilaisuudesta
-
15:31
"Ei anna paljonkaan tietoa terveydestäsi" – onko tässä suurin virhe, johon painonpudottajat sortuvat?
-
Lataa lisää